SeutuRuutu

SeutuRuutu tarjoaa pääkaupunkiseudun työntekijöille mahdollisuuden hyödyntää Seudullisen perusrekisterin tietoja yhdessä erilaisten taustakarttojen ja muiden karttatasojen kanssa.
SeutuRuutu on selainpohjainen karttapalvelu, jossa voit hakea Seudullisen perusrekisterin (SePe) tietoja erilaisilla hakuehdoilla sekä tarkastella tietoja karttatasoina. SeutuRuutuun luetaan SePestä ajantasaista tietoa muun muassa pääkaupunkiseudun kuntien kiinteistöistä, rakennuksista, huoneistoista ja asemakaavoista. HSY:n jätehuollon toiminnan tueksi SeutuRuudusta löytyvät myös Kirkkonummen rekisteritiedot. Neljä kertaa vuodessa SeutuRuutuun päivitetään rakennustasoiset väestötiedot (DVV) sekä kerran vuodessa yritys- ja toimipaikkatiedot (Tilastokeskus).
SeutuRuutuun on koottu erilaisia taustakarttoja sekä eri vuosien ortoilmakuvia. SePeen perustuvien aineistojen lisäksi palvelussa on runsaasti karttatasoja liittyen esimerkiksi ympäristöön, liikenteeseen, palveluihin ja aluejakoihin. HSY:n työntekijöille tarjotaan lisäksi aineistoja jäte- ja vesihuollon tehtävien tueksi.
SeutuRuudusta löytyy myös SeutuData-latauspalvelu, jonka kautta voit ladata SeutuData-kokonaisuuteen kuuluvia paikkatietoaineistoja käytettäväksi omassa paikkatietosovelluksessasi. Lisätietoja SeutuDatasta löydät osoitteesta hsy.fi/seutudata
SeutuRuudusta löytyvän tarkan rekisteri- ja paikkatiedon luonteen vuoksi karttapalvelun käyttö edellyttää käyttöluvan anomista. Käyttöoikeustasoja on erilaisia, ja käytettävissä olevat aineistot ja toiminnot riippuvat myönnetyistä käyttöoikeuksista. Lue lisää käyttöluvista ja luvan hakemisesta.
Erillisellä käyttöluvalla voit saada käyttöösi SeutuRuudun hulevesiprofiilin, johon on koottu hulevesien hallinnan kannalta keskeisiä paikkatietoaineistoja pääkaupunkiseudulla tehtävän hulevesisuunnittelun tueksi. Aineistot sisältävät HSY:n, pääkaupunkiseudun kuntien sekä kolmansien organisaatioiden tuottamia ja ylläpitämiä aineistoja. Lisätietoja hulevesiprofiilista löydät julkaisusta SeutuRuutu hulevesisuunnittelun tukena.