Poikkeaminen normaalista jäteveden käyttömaksusta
Jäteveden käyttömaksun periminen perustuu vesihuoltolakiin (119/2001). Vesihuoltolain 19. §:n 1. momentin mukaan vesihuoltolaitoksen tulee periä vesihuollosta käyttömaksua. Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella.
Vesihuoltolain 18. §:n 2. momentin mukaan maksun suuruudessa voidaan ottaa huomioon tarve säädellä veden kulutusta, veden erityinen käyttötarkoitus tai jäteveden poikkeuksellinen laatu tai määrä. Maksujen tulee tarpeen mukaan edistää veden säästäväistä käyttöä ja jäteveden määrän vähentämistä sekä ehkäistä haitallisten aineiden johtamista viemäriin.
Alennettu jätevesimaksu
Jätevesimaksua voidaan alentaa jäteveden poikkeavan määrän vuoksi esimerkiksi silloin, kun kiinteistöllä harjoitettavissa teollisissa tuotantoprosesseissa käytettävästä vedestä osa ei palaudu viemäriverkostoon, vaan jää valmistettavaan tuotteeseen, haihtuu jäähdytyslaitteistojen kautta ilmaan tai muutoin päätyy merkittävässä määrin muualle kuin viemäriverkkoon. Myös rakennustyömaille on myönnetty jätevesimaksualennuksia esimerkiksi injektointiin ja pohjaveden normaalitason ylläpitämiseen käytetystä vedestä niiltä osin, kuin käytetty vesi ei palaudu viemäriverkostoon. Alennusta ei myönnetä tavanomaisessa asuinkäytössä oleville kiinteistöille eikä kuluttaja-asiakkaille.
Vähäisiä eroja käyttövesimäärien ja viemäriin palautuvan vesimäärän välillä ei oteta huomioon jätevesimaksun alennusta haettaessa. Vasta vähintään 10 prosentin ero käyttövesimäärän ja viemäriin palautuvan vesimäärän välillä on riittävä peruste harkita alennuksen myöntämistä jätevesimaksusta, jos sen lisäksi viemäriin palautumaton vesimäärä on myös absoluuttisesti eli määrällisesti merkittävä. Viemäriverkostoon palautumaton vesimäärä on mitattava HSY:n vesihuollon hyväksymin mittarointijärjestelyin asiakkaan kustannuksella. Poikkeustapauksissa voidaan hyväksyä myös riittävän tarkka arvio tai laskelma viemäriin palautumattomasta vesimäärästä, jos erillisten mittarointijärjestelyjen toteuttaminen on erityisen hankalaa.
Jätevesimaksualennuksen hakeminen
Alennusta jätevesimaksuun on anottava etukäteen kirjallisesti. Hakemus lähetetään osoitteeseen HSY/Kirjaamo, PL 100, 00066 HSY tai sähköisesti kirjaamo@hsy.fi. Anomuksessa on
- ilmoitettava kohteena oleva kiinteistö (osoite ja sopimusnumero) sekä anojan yhteystiedot
- esitettävä perusteet alennuksen saamiseksi sekä selvitys siitä, miltä osin käytetty vesi ei palaudu viemäriverkostoon.
- Liitteeksi voi laittaa tilannetta ja järjestelyjä kuvaavia valokuvia kiinteistöltä.
Anojalla on oltava sopimus HSY:n vesihuollon kanssa. Esimerkiksi jos rakennustyömaa ostaa tilapäisesti vettä HSY:n vesihuollon sopimusasiakkaana olevalta kiinteistöltä, on anomus tehtävä kyseisen kiinteistön nimissä.
Mahdollinen alennus tulee voimaan HSY:n vesihuollon päätöksentekopäivää seuranneen kuukauden alusta ja on voimassa päätöksessä ilmoitetun määräajan. Vapautuksia jätevesimaksusta ei myönnetä takautuvasti. Vapautus voidaan myöntää kuitenkin jo hakemuksen vireille tulosta, jos hakemuksen käsittely on viivästynyt HSY:n vesihuollossa.
Korotettu jätevesimaksu
Asumajätevedestä poikkeavien jätevesien, kuten teollisuudessa syntyvien jätevesien tai pilaantuneiden maiden kunnostustöiden yhteydessä muodostuvien vesien, johtamisesta viemäriin voidaan periä korotettua jätevesimaksua. Maksu riippuu viemäriin johdettavan jäteveden määrästä ja laadusta. Tällaisten poikkeavien jätevesien johtaminen viemäriverkkoon on aina luvanvaraista.