Vältä tulipaloriskit

Nuohooja tulossa tulisijan luo

Tulisijan useimmin vaatima huoltotoimenpide on tuhkan poistaminen. Liika tuhka voi esimerkiksi estää palamisilmaa jäähdyttämästä arinaa, joka tällöin helposti vääntyy pilalle. Tuhka pitää poistaa ja varastoida siten, että siitä ei aiheudu tulipalon vaaraa. Pelastuslaitos suosittelee hankkimaan tähän tarkoitukseen kannellisen, metallisen tuhka-astian.

Säännöllinen nuohous estää nokipalojen syttymisen

Säännöllinen nuohous pitää savuhormit puhtaina ja estää nokipalojen syntymisen. Lisäksi nuohooja tarkistaa tulisijojen, hormin ja piipun kunnon, mikä auttaa välttämään hormin tai tulisijan halkeamasta aiheutuvat tulipalot.

Vastuu huolehtia nuohouksesta on omistajalla / haltijalla. Omakotitalon tulisijat hormeineen on nuohottava kerran vuodessa. Kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija ja hormi on nuohottava ennen käyttöönottoa.

Tuhkien hyödyntäminen

Kun poltetaan pelkästään puhdasta puuta, jäljelle jäävä tuhka on erinomaista maanparannusainetta. Tuhkasta hyötyvät kaikki lajit, joille levitettään kalkkia eli esimerkiksi nurmikko, marjapensaat ja omenapuut. Talvella tuhka voidaan levittää lumelle.

Jollet voi voi käyttää tuhkaa maanparannukseen, se kuuluu sekajätteen joukkoon, ei kompostiin.

Tulisijasta tuhka pitää poistaa ja varastoida siten, että siitä ei aiheudu tulipalon vaaraa. Pelastuslaitos suosittelee hankkimaan tähän tarkoitukseen kannellisen, metallisen tuhka-astian.