Vesilasku

Vesilasku koostuu perusmaksuista ja käyttömaksuista. Vesilaskussa on omina riveinään:

Lähetämme vesilaskut ja vesimittarin luentapyynnön ilmoittamaasi osoitteeseen. Ilmoita osoitteenmuutoksista asiakaspalveluumme esimerkiksi tilanteessa, jolloin isännöitsijä tai tilitoimisto vaihtuu. Näin pystymme toimittamaan laskun tai vesimittarin itseluentakortin oikealle henkilölle tai taholle. Ilmoita muutosten yhteydessä aina myös vesimittarilukema.

Ota huomioon, että laskusta vastaa pääsääntöisesti meidän kanssamme sopimuksen tehnyt osapuoli eli sopimuskumppani. Tämä koskee myös tilanteita, joissa laskun maksajana on vuokralainen. Voimme tehdä vuokralaisen kanssa kirjallisen vedenkäyttösopimuksen vuokranantajan kirjallisella suostumuksella.

Vesilasku on joko arviolasku tai tasauslasku

Arviolasku

Arviolaskulla laskutamme veden käyttömaksut vuosiarvion mukaan. Vuosikulutusarvio lasketaan meille ilmoittamiesi vesimittarilukemien ja aiemman vedenkulutuksen perusteella. Tasaamme käyttömaksut tasauslaskulla . Mittarilukeman ilmoittamiseen asti saat pelkkiä arviolaskuja, jotka perustuvat viimeksi ilmoittamaasi mittarilukemaan.

Keskimääräinen arvioitu vedenkulutus on noin 50 kuutiometriä/henkilö/vuosi. Laskutamme sinua uutena asiakkaana tämän arvion perusteella, kunnes ilmoitat mittarilukemasi. Mittarilukeman perusteella  muutamme vuosikulutuksen arviota tarpeen mukaan.

Lähetämme arviolaskun kuukausittain, jos arviolaskun loppusumma ylittää 50 euroa ja vesimittarin lukemaa ei ole ilmoitettu. Laskutamme vedenkäytön kuukauden jälkikäteen eli esimerkiksi toukokuussa laskutamme huhtikuun arviokulutuksen ja perusmaksut.

Tasauslasku

Lähetämme sinulle  tasauslaskun, kun olet ilmoittanut vesimittarisi lukeman. Tasauslaskulla veloitamme todellisen kulutuksen mukaisen vesimäärän. Tämän pohjalta veloitettavasta summasta vähennetään arviolaskuilla jo maksamasi maksut. Erotuksen joko veloitamme tai hyvitämme sinulle.

Lähetämme lukemalaskun aina, kun saamme sinulta  vesimittarin lukeman riippumatta laskun loppusummasta. Näin saamme tasattua laskutuksesi todellisen kulutuksen mukaiseksi mahdollisimman nopeasti. Jos arviona laskutetun ja todellisen kulutuksen ero on ollut hyvin pieni, voi myös laskun loppusumma olla pieni.

Tasauslasku perustuu oletukseen, että olet maksanut aiemmin erääntyneet laskut. Jos sinulla on maksamatta aiemmin erääntyneitä laskuja, on sinun maksettava ne tasauslaskun lisäksi.

Vesimittarin lukema kannattaa ilmoittaa säännöllisesti 

Jos haluat saada vain vesimittarin lukemaan perustuvia laskuja, vesimittari tulee lukea kuun alussa ja lukema ilmoittaa kuun neljänteen päivään mennessä. Lähetämme tällöin sinulle vain lukemalaskuja.

Jos tallennat ja lähetät lukeman meille aina kuukauden ensimmäiseltä päivältä, saat veden tasauslaskut kalenterikuukausittain, esimerkiksi 1.3.–31.3. väliseltä ajalta. Jos et lähetä meille vesimittarin lukemaa kuun alussa, lähetämme kuun puolessa välissä arviolaskun, joka perustuu aikaisemmin ilmoittamiesi lukemien perusteella laskettuun vuosiennusteeseen.

Lähetämme arviolaskuja kuukausittain, kunnes saamme sinulta taas seuraavan vesimittarin lukeman, jolloin voimme tehdä sen perusteella tasauslaskun.

Laskulla oleva vesimittarin lukema 1.3.2020 ja tasausjakson aika

Laskutusjärjestelmämme vaihdon vuoksi kaikilla asiakkaillamme näkyy ensimmäisissä lukemalaskuissa lukemana 1.3.2020 päivätty lukema. Tasausjakson aloituspäivämäärä 1.3.2020 johtuu laskutusjärjestelmän vaihdosta syntyneestä arviolukemasta.

Tämä lukema on HSY:n arvioima vuosikulutusarviosi perusteella. Olemme jo laskuttaneet sinua arviolaskuilla tähän arvioituun lukemaan saakka. Tasauslaskulla tasaamme tämän arvioidun lukeman ja ilmoittamasi lukeman välisen erotuksen.

  • Jos todellinen kulutuksesi on ollut pienempää, hyvitämme tasauslaskulla tämän arvioidun lukeman ja ilmoittamasi todellisen lukeman välisen erotuksen.                         
  • Mikäli kulutuksesi on ollut suurempaa kuin nykyisen vuosikulutusarviosi perusteella laskettu arvio, veloitamme tasauslaskulla tuon arvioidun lukeman ja ilmoitetun uuden lukeman erotuksen.

Arviolukema ja sen päivämäärä ymmärrettävästi voivat olla hämmentäviä ja pahoittelemme tästä aiheutunutta haittaa. Jatkossa tasauslaskuissa lukemat näkyvät normaalisti.