Purkukohteiden ilkivalta vaikuttaa moneen toimijaan
Ilkivalta on yleinen ongelma purkua odottavissa tyhjissä rakennuksissa. Sen lisäksi, että ilkivalta heikentää purkumateriaalien ja –osien uudelleenkäytön mahdollisuuksia, se vaikuttaa moniin toimijoihin. Tässä tietoartikkelissa pureudutaan siihen, millä tavoin ja kehen vaikutus kohdistuu. Tietoartikkeli on osa Ilkivalta kuriin ja rakennusten purkumateriaalit kiertoon (ILKIKURI) -hanketta ja pohjautuu hankkeessa tehtyihin asiantuntija- ja ryhmähaastatteluihin.
Ilkivallan taloudelliset vaikutukset ovat suuret
Ilkivaltaa tapahtuu melkein jokaisessa purkua odottavassa kohteessa. Ilkivalta vaikuttaa monin tavoin eri toimijoihin sekä suoraan että välillisesti. Yksi merkittävimmistä seurauksista on ilkivallan aiheuttama taloudellinen rasitus.
Rakennuksen omistajalle, joko yksityiselle tai julkiselle, tulee kustannuksia ilkivallan torjumisesta. Ilkivaltaa pyritään torjumaan esimerkiksi aitaamalla tai vaneroimalla rakennuksen alimpien kerrosten ikkunoita ja ovia. Lisäksi kuluja kertyy kohteen valvonnasta, jota tehdään usein kameroilla, erilaisilla hälyttimillä ja vartiointiliikkeiden partioinneilla. Kustannukset kasvavat joka kerta, kun ikkunoita tai ovia hajotetaan ja ne korjataan tai vaneroidaan, tai kun vartiointi hälytetään luvattoman tunkeutumisen vuoksi paikalle.
Ilkivallan torjumisen lisäksi taloudellisia vaikutuksia syntyy myös uudelleenkäyttöön soveltuviin rakennusosiin ja materiaaleihin sitoutuneen rahallisen arvon menetyksestä. Arvonmenetys syntyy esimerkiksi, kun ikkunoita, väliovia tai saniteettikalusteita tuhotaan, tai kun arvometalleja tai teknisiä laitteita varastetaan.
Haastatteluista selvisi, etteivät rakennusten omistajat yleensä kerää tietoja purkukohteiden ilkivallasta aiheutuvista kustannuksista. Ilkivaltaan liittyviä kustannuksia voi olla vaikea kerätä, sillä niitä ei yleensä ole eroteltu muista kustannuksista. Esimerkiksi vartiointikulut kattavat yleensä kaikki vartiointikulut, ei vain ilkivaltaan liittyvät kulut. Samoin purku-urakoitsijat laskuttavat yleensä ilkivaltaan liittyneet kulut, esimerkiksi vaneroinnin, muiden kulujen joukossa.
Haastateltavat arvioivat ilkivallasta aiheutuvien kustannusten olevan tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia euroja rakennuksen koosta, materiaaleista ja sijainnista riippuen. Esimerkiksi Plantagenin kaksi vuotta tyhjillään ollut myymälärakennus Vantaalla kohtasi merkittävää ilkivaltaa. Rakennuksen omistaja Develo Oy arvelee, että ilkivallan kustannukset olivat noin 50 000–100 000 euroa (Yle Uutiset 2025).
Ilkivalta heikentää liiketoimintamahdollisuuksia
Purkukohteiden ilkivalta vaikuttaa myös liiketoimintamahdollisuuksiin. Esimerkiksi uudelleenkäyttöön erikoistuneiden yritysten liiketoiminta kärsii purkukohteiden ilkivallasta. Yritykset kartoittavat kohteesta kiertoon menevät tuotteet ennen purkua ja laittavat ne myyntiin eri alustoille. Ilkivallan vuoksi tuotteet eivät välttämättä ole enää ehjiä tai muuten myyntikunnossa siinä vaiheessa, kun myyminen päästään aloittamaan. Tästä aiheutuu etenkin mainehaittaa, kun kauppoja joudutaan purkamaan. Tästä syystä yritykset joutuvat harkitsemaan, kannattaako purkukohteita ottaa kartoitettaviksi kohteiksi.
Myös ilkivallan kohteeksi joutuneen rakennuksen ympärillä olevat rakennukset ja niissä sijaitsevat yritykset voivat joutua kärsimään ilkivallasta. Ilkivalta saattaa levitä purkukohteen lähellä oleviin rakennuksiin, joka voi vaikuttaa rakennuksissa olevien yritysten toimintaan. Lisäksi asiakkaat saattavat alkaa välttää yrityksiä, joiden ympärillä on havaittavissa ilkivaltaa ja levottomuutta.
Turvattomuus lisääntyy
Ilkivalta vaikuttaa myös purkukohdetta ympäröivän alueen asukkaiden kokemaan turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Alueita, joilla on näkyvää ilkivaltaa, pidetään usein turvattomina ja levottomina. Ne eivät kutsu viettämään aikaa, vaan ne kierretään mieluusti kaukaa.
Rikkinäisten ikkunoiden teorian (Kelling & Wilson, 1982) mukaan pieni häiriö, kuten rikottu ikkuna, roskat tai töhryt viestivät siitä, ettei alueesta välitetä. Teorian mukaan pienet häiriöt kutsuvat tekemään isompia rikoksia, jolloin syntyy rikosten kierre. Ratkaisuna kierteelle nähdään varhainen puuttuminen pieniinkin häiriöihin. Rikkinäisten ikkunoiden teoriaa on kuitenkin myös kritisoitu. Kriitikoiden mukaan pienet häiriöt ja rikollisuus esiintyvät usein samoissa paikoissa, mutta ne ovat molemmat seurausta taustalla vaikuttavista syistä, kuten köyhyydestä, huono-osaisuudesta ja alueellisesta segregaatiosta, eikä välttämättä kyseessä ole suora syy-seuraus-suhde (Ruhl, 2026).
McDonaldin et al. (2023) laajassa kokeellisessa tutkimuksessa Philadelphiassa tutkittiin kaupungin määräystä, joka pakotti rakennusten omistajat asentamaan tyhjiin taloihin oikeat, toimivat ovet ja ikkunat pelkän vanerilaudoituksen sijaan. Tämä pelkkä julkisivun siistiminen ja mekaaninen parantaminen vähensi kokonaisrikollisuutta ja ilkivaltaa alueella merkittävästi. Myös ILKIKURI-hankkeen haastateltavat totesivat, että purkukohteiden pitäminen mahdollisimman siistinä ja käytössä olevan näköisenä vähentää ainakin jonkin verran ilkivallan määrää.
Ilkivalta aiheuttaa vaaratilanteita myös esimerkiksi ammattilaisille, jotka tekevät erilaisia uudelleenkäyttöön tai purkulupaan liittyviä kartoituksia purkukohteissa. Kohteissa voi olla vaarallista liikkua esimerkiksi lasinsirujen, hajotettujen väliseinien tai rikkinäisten kalusteiden vuoksi. Lisäksi kohteissa saattaa törmätä luvattomiin tunkeilijoihin, jotka saattavat olla vaarallisia. Luvattomien tunkeilijoiden ja heidän aiheuttaman ilkivallan vuoksi tarkastuksia ei kannata tehdä yksin. Joskus mukaan on pyydettävä myös vartija tai poliisi, mikä aiheuttaa ylimääräistä työtä, suunnittelua ja kustannuksia.
Purkua odottavat kohteet eivät ole turvallisia myöskään luvattomille kulkijoille, etenkään lapsille tai nuorille. Hajottamisen vuoksi kohteissa saattaa olla esimerkiksi vaarallisia kulkureittejä rikkinäisten ikkunoiden läpi tai asbestia. Yksi haaste on se, että rakennusten omistajien tulisi suojata kohteet niin, etteivät luvattomat tunkeilijat vahingoitu niihin mennessään tai niissä ollessaan. Kohteita ei esimerkiksi voi suojata liian järeästi, jotta esimerkiksi tulipalon sattuessa luvattomat tunkeilijat eivät enää pääsisi ulos kohteesta.
Lopuksi
Purkukohteiden ilkivalta vaikuttaa monin eri tavoin moneen eri toimijaan. Koska kyseessä on monisyinen haaste, tarvitaan sen ehkäisemiseen moninainen joukko toimijoita ja keinoja. ILKIKURI-hankkeen neljännessä ja viimeisessä tietoartikkelissa (ilmestyy 10/2026) käsitellään erilaisia ratkaisuehdotuksia ilkivallan torjumiseksi.
Lähteet:
Kelling, George L. & Wilson, James Q.1982: Broken Windows: The police and neighborhood safety. The Atlantic, s. 29–38.
Kirsi, Katri: Tunkeilijat aiheuttaneet jopa 100 000 euron vahingot Vantaan autiolle Plantagenille – poliisi voimaton. YLE Uutiset 30.5.2025. https://yle.fi/a/74-20161279. Luettu 23.4.2026.
MacDonald, John, Jacobowitz, Ahuva, Gravel, Jason, Smith, Mitchell, Stokes, Robert, Tam, Vicky, South, Eugenia & Branas, Charles 2023: Lessons Learned From a Citywide Abandoned Housing Experiment. Journal of the American Planning Association, 90(1), s. 159–172. https://doi.org/10.1080/01944363.2022.2128855.
Ruhl, Charlotte 2026: Broken Windows Theory. Simply Psychology. https://www.simplypsychology.org/broken-windows-theory.html.