Meillä töissä: sähkö- ja automaatioasentaja

Toni työskentelee sähkö- ja automaatioasentajana Viikinmäen jätevedenpuhdistamossa. Työ on monipuolista Suomen suurimmassa jätevedenpuhdistamossa.
Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla vihertää. Sitruunapuu on kasvanut vuosien varrella pari metriä korkeaksi. Se on saanut alkunsa vappusimaa varten ostetusta sitruunasta, jonka siemenet päätyivät biojätteen sijaan multaan.
Sitruunapuun rinnalla kasvaa appelsiinipuu, tammi ja orkidea. Sähkö- ja automaatioasentaja Tonilla onkin kokonainen puutarha työpisteellään.
Jätevedenpuhdistamo on oivallinen paikka kasviharrastukseen. Sisällä verstaalla on niin lämmin, että tarkenee ilman pitkähihaista paitaa.
Se ei ole lainkaan ihme, sillä jätevedestä erotetaan vuosittain noin 60 000 tonnia lietettä. Kun se mädätetään, syntyy metaanikaasua, jonka ansiosta puhdistamo on lämmön suhteen omavarainen. Myös lähes kaikki puhdistamon tarvitsema sähkö syntyy metaania polttamalla ja aurinkovoimalla.
Toni on ylpeä työstään ja työnantajastaan:
– Pyrimme saamaan mahdollisimman puhdasta vettä ja päästöjä vähennettyä. Omalta osaltamme voimme parantaa maailmaa. Näin ihmiset ja ennen kaikkea luonto voi paremmin.
Toni innostui sähköstä jo lapsena
Toni on luvannut esitellä jätevedenpuhdistamoa. Hyppäämme siis sähköauton kyytiin ja suuntaamme maan alla levittäytyvään tunneliverkostoon.
Täällä jäteveden puhdistus konkreettisesti tapahtuu suurissa, jopa 12 metriä syvissä, altaissa. Niissä virtaavat lähes miljoonan pääkaupunkiseudulla asuvan ihmisen pesu- ja vessanpönttövedet sekä teollisuuden jätevesiä.
Emme kuitenkaan mene kurkistamaan altaita, vaan suuntaamme sähkökaapille. Suomen ja samalla Pohjoismaiden suurimmassa jätevedenpuhdistamossa on luonnollisesti myös järkälemäiset sähköpääkeskukset.
– Täällä saa tehdä monipuolisesti keskijännitteistä instrumentointilaitteisiin asti eli aika laajalla skaalalla. Tekeminen ei lopu koskaan, Toni kertoo.
Hän innostui itse sähköalasta jo lapsena. Sukulaiset ovat kertoneet, että Toni purki ja kasasi pienenä kaikki laitteet, jotka sai käsiinsä. Nyt hän purkaa ja kasaa laitteita työkseen, sillä se on osa puhdistamon kunnossapitoa.
Kiinnostus vei Tonin ensin ammattikouluun opiskelemaan sähkö- ja automaatioalan asentajaksi. Into ei kuitenkaan loppunut siihen, sillä parhaillaan hän opiskelee työn ohessa sähköalan insinööriksi.
– Työ ja opiskelu tukevat yllättävän hyvin toisiaan. Sen mitä koulussa oppii, saa täällä testattua käytännössä.
HSY:llä saa tehdä työt huolellisesti
Kun Toni on saanut kytkettyä virrat pois, siirrymme rikkinäisen moottorin luo. Yksityisellä puolella sen korjaamisessa olisi pidettävä kiirettä ja tulosvastuu painaisi niskassa.
HSY:llä samanlaista kiireen tuntua ei ole, vaan työhön on varattu aikaa. Nopeuden sijaan tärkeämpää on laatu.
– Vaikka meillä hommaa riittää paljon, meillä on aikaa perehtyä siihen, että voi tehdä työt kunnolla ja huolellisesti, Toni kertoo.
Hänellä on kokemusta myös yksityiseltä sektorilta, sillä hän aloitti työuransa kertopuutehtaalla ja sähkötarvikkeiden tukussa. Niistä matka jatkui kuntien omistamalle HSY:lle, jossa hän on viihtynyt kuusi vuotta.
Toni kokee HSY:n hyväksi työnantajaksi, joka pitää työoloista ja -terveydestä huolta. HSY:llä on esimerkiksi kiipeilykerho, jonka toimintaan Toni aktiivisesti osallistuu. Kiipeily parantaa sekä fyysistä kuntoa että työyhteisön yhteenkuuluvuutta.
– Meillä on hyvä ja tiivis työyhteisö. Työkavereiden kanssa voi heittää huulta asiasta kuin asiasta. Jokaiseen ammattiin kuuluu oma musta huumorinsa.