Meillä töissä: Katja, putkiasentaja

Toiminnan nainen otti ja hyppäsi monttuun. Putkiasentajana pärjää, kun noudattaa malttia ja työkaverit auttavat.
Katja surauttaa toistakymmentä kiloa painavan sahan käyntiin ja hakee hetken tasapainoa. Tarkoituksena on leikata maassa makaava teräksinen vesijohtoputki poikki. Kipinät vain sinkoilevat, kun Katja alkaa leikkaamaan putkea rauhallisesti, mutta määrätietoisesti. Työssään HSY:n putkiasentajana Katja tekee vesijohto- ja viemäriliitoksia sekä mittareiden vaihtoja. Työ vaatii paitsi asiantuntemusta, usein myös fyysistä voimaa. Jos on tarpeen tehdä vaikkapa tonttijohtoliitos, Katja hyppää niin sanotusti monttuun: hän poraa putkistoon reiät ja tekee liitokset. Hommia tehdään myös tuulessa, pakkasessa, helteessä ja vesisateessa, sillä asennustyöt eivät katso kalenteria.
– Alussa vain puhisin työmaalla ja olin päivän jälkeen ihan rikki. Nyt kunto on jo kasvanut ja minua aiemmin vaivanneet selkäkivutkin ovat hävinneet täysin, Katja naurahtaa.
Työ vaihtui vauhdikkaasti
Vielä puolisen vuotta sitten Katja teki hommia HSY:n Ilmalan keskusvarastolla varastonhoitajana. Työssä ei sinänsä ollut mitään vikaa, Katja vain toiminnan ihmisenä kaipasi lisää vauhtia päiviinsä.
– Olin pyöritellyt vesi- ja viemäriliitosten osia varastolla, joten ne olivat tuttuja. Yksi varastolla asioiva asentaja sitten yllytti hakemaan samoihin hommiin. Lopulta rohkenin ja puolisen vuotta sitten aloitin työt Ilmalan tukikohdassa. Enkä ole katunut päivääkään, hän kertoo.
Katja on koulutukseltaan puuseppä. Hän kokee, että tausta on auttanut häntä myös putkiasentajan työssä, sillä työ vaatii teknistä ymmärrystä ja sitä, että työkalut pysyvät kädessä.
– Lisäksi asentajan työ on opettanut rauhallisuutta ja tarkkavaisuutta. Työmaalla on aina vaaran paikkoja, kuten ohiajava liikenne, Katja sanoo.
Liitosmuija otettiin hyvin vastaan
Katja ei joudu kauaa miettimään, miksi hän menee aamulla töihin. Ensinnäkin putkiasentajana hän takaa meille elintärkeän puhtaan veden saatavuuden. Toisekseen Katjalla on maailman parhaat työkaverit, joten miksipä hän ei tekisi hommia näiden kanssa.
– En voi kyllin kiittää, miten hyvin minut on otettu vastaan. Kundit auttavat pyytämättä ja pitävät huolta, etten ole koskaan vaarassa. Olen saanut lempinimenkin, joka on liitosmuija, hän nauraa.
Joillakin Katjan kollegoilla voi olla kokemusta työstä useita kymmeniä vuosia. Uutena tulokkaana hän arvostaa kollegoidensa tietotaitoa.
– Montussa tulee vastaan kaikenlaisia liitoksia jopa sadan vuoden takaa. Nämä tyypit ovat nähneet ne kaikki, joten aina on saatu työt tehtyä.
Vapaa-ajalla Katjan pitävät kiireisenä kaksi lasta ja kolme lemmikkikäärmettä.
– Ne ovat viljakäärmeitä, joten ne eivät ole myrkyllisiä. Ruokin niitä pakastetuilla hiirillä, hän paljastaa.
Katso videolta, millaisen eläimen Katja on kohdannut työmaalla.