Kiitos kun lajittelet -kampanjamme kannustaa biojätteen lajitteluun
Kiitos kun lajittelet -kampanjamme kannustaa tänäkin vuonna pääkaupunkiseudun asukkaita lajittelemaan biojätteensä. Kampanja käynnistyy 1.10.2026 ja näkyy loka-marraskuun aikana muun muassa elokuvateattereissa, ulkomainonnassa, sosiaalisessa mediassa, vaikuttajayhteistöissä ja korkeakoulujen diginäytöillä.
"Erityisesti haluamme tavoittaa ja motivoida 18–35-vuotiata nuoria aikuisia, sillä vuonna 2024 toteutetun kampanjamittauksen perusteella heistä 49 prosenttia lajittelee kodin jätteet vain silloin tällöin tai harvoin. Kampanjan tavoitteena on muun muassa jakaa vinkkejä lajitteluun ja madaltaa kynnystä lajittelun aloittamiseen", kertoo HSY:n ympäristöasiantuntija Iiris Tanner.
Sosiaalisen median vaikuttajat ovat syksyllä näkyvä osa kampanjaa. Kampanjaan sisältyy vaikuttajayhteistöitä, joissa kampanjan teemoja tuodaan esiin vaikuttajien omissa kanavissa. Lisäksi kampanjamateriaalit näkyvät elokuvateattereissa, ulkomainonnassa ja korkeakoulujen diginäytöillä sekä HSY:n somekanavilla TikTokissa, YouTubessa ja Instagramissa.
Kampanjavideoilla esiintyvät tutut hahmomme, HSY-hahmo ja rotta, jotka esiintyvät myös muissa kampanjoissamme ja markkinointiviestinnässämme.
Biojätteen lajittelu on teko Suomen huoltovarmuuden eteen
Biojätteeseen kuuluvat ruokajätteet ja muut maatuvat roskat, kuten eri hedelmien ja vihannesten kuoret, kahvinporot ja pehmopaperit. Viemme pääkaupunkiseudun asukkailta keräämämme biojätteet Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen, missä teemme niistä luomulannoitetta kotimaisen maatalouden käyttöön. Biojätteen käsittelyprosessista saamme myös tuotettua uusiutuvaa energiaa. Mitä enemmän saamme lajiteltua biojätettä jatkojalostukseen, sitä enemmän lannoitetta ja uusiutuvaa energiaa saamme tuotettua.
Suurimmaksi haasteeksi biojätteen lajittelussa koetaan lajittelupisteen haasteet kotona. Kampanjamittauksen perusteella neljännes vastanneista kokee biojätteen lajittelun vaivalloiseksi sen takia, ettei kotona ole toimivaa lajittelupistettä. Biojätteen lajittelusta voi kuitenkin pienilläkin keinoilla tehdä sujuvaa ja vaivatonta.
"Lajittelu onnistuu myös pienessä kodissa. Jos keittiön allaskaapista loppuu tila kesken, kannattaa hyödyntää kekseliäästi kodin kaikkia tiloja lajittelussa. Esimerkiksi nätti astia saa olla näkyvällä paikalla vaikkapa tiskipöydällä", Tanner vinkkaa.