HSY:n kesän vesivinkit – kokeile vesipostia ja bongaa hanavesibaari

Tiedotteet 06.06.2024, 10:11
Valokuva kahdesta alakouluikäisestä pojasta, jotka valuttavat vesipostista vettä juomapulloihinsa. Ilma on kesäinen ja pojilla iloiset ilmeet.
Vesiposteista saa kätevästi raikasta janojuomaa ulkoillessa.

Tarjoamme janoisille kaupunkilaisille raikasta hanavettä vesiposteista ja tuomme hanavesibaarin taas kesän tapahtumiin. Nappaa myös vastuulliset vesivinkit talteen kesää varten.

Hanavesi on ympäristöystävällinen valinta monella tapaa. Se on ekologista, ilmastoystävällistä ja edullista, eikä sitä tarvitse erikseen kasvattaa, valmistaa, pakata tai kuljettaa kaukaa. Se on myös laadukasta – hajutonta, mautonta ja väritöntä, eli parasta janojuomaa kesähelteeseen.

Hanavettä saa kesällä myös tien päällä ja tapahtumissa

Oman kotihanan lisäksi raikasta hanavettä saa maksutta janoonsa myös yli 60 vesipostista pääkaupunkiseudulla. Vesipostit palvelevat ulkoilijoita koko kesän aina huhtikuusta lokakuun loppuun.

Vesipostit ovat olleet osa kaupunkikuvaa jo 1800-luvun lopusta lähtien, ja ennen ne olivatkin osa asukkaiden arkipäivää. Niistä haettiin koteihin käyttövettä, kun juoksevaa vettä ei vielä kulkenut kotihanoihin saakka. Nykyisin vesipostit tarjoavat juomavettä ulkoilijoille ja kaupungilla liikkuville. Vesiposteista saatava vesi on samaa erinomaista vettä, kuin mitä omasta kotihanasta saa.

Helsingin vanhat vesipostit tunnistaa niiden vihreästä väristä. Uudempi vesipostimalli on puolestaan väriltään turkoosi, ja siinä on kaareva turkoosi metalliputki, josta veden ottaminen on erityisen helppoa jalkapedaalin avulla. Sellainen löytyy tällä hetkellä Hietaniemen uimarannalta. Espoossa ja Vantaalla puolestaan on käytössä omanlaisensa mallit. Espoon vanhat vesipostit ovat metallin harmaita.

Vantaalla vesiposteja löytyy muun muassa Ylästöstä ja Kivistöstä, Espoossa esimerkiksi Tapiolasta ja Matinkylästä. Helsingissä vesiposteja on muun muassa Hietaniemen uimarannalla ja Kauppatorilla. Pysähdy juomatauolle vaikkapa kesäisen pyöräily- tai kävelyreitin varrella! Kurkkaa lähin vesipostisi kartalta: hsy.fi/vesipostit.

HSY:n hanavesibaari on myös jälleen auki kesän tapahtumissa ja tarjoaa parasta janojuomaa festareilla ja urheilutapahtumissa. Juomaa janoava tarvitsee ainoastaan oman pullon täytettäväksi. Löydät hanavesibaarin tänä kesänä Naisten kympiltä, Espoon viinijuhlilta ja Flow Festivalista.  

Lomailijan vesivinkit

Muistathan juoksuttaa vettä hanoista lomaltapaluun jälkeen. Veden juoksutus kannattaa, mikäli vettä ei ole käytetty pitkään aikaan. Pitkään kiinteistön putkissa ja vesikalusteissa seissyt vesi voi olla ummehtunutta, ja siihen on voinut liueta metalleja.  

Tyhjennä kiinteistöjen omat vesisäiliöt ja täytä ne uudelleen. Kuumenna ensimmäiseksi lämminvesivaraajan vesi vähintään 60 asteeseen. Juoksuta sen jälkeen kaikista vesipisteistä sekä kylmää että lämmintä vettä vähintään kahden minuutin ajan. Lämpimän veden pitää saavuttaa vähintään 50 asteen, mieluiten yli 55 asteen lämpötila.

Jotta kiinteistön koko vesijohto tulee huuhdeltua, aloita juoksutus vesimittaria lähimmästä hanasta ja etene siitä järjestelmällisesti kauimpaan hanaan. Jatka juoksutusta, kunnes mahdollinen ummehtunut haju tai havaittava väri poistuu ja vesi kirkastuu.

Lisäksi on hyvä tarkistaa, että kiinteistön vesimittarin sulkuventtiili tai WC-pytty eivät ole alkaneet vuotaa.

Mahdollisten viherkasvien lisäksi myös lattiakaivo kaipaa kastelua lomalla, jos asukkaat ovat muualla. Jos asunto on pitkään tyhjillään, lattiakaivojen ja lavuaarien vesilukot voivat kuivahtaa ja ikävä haju levitä asuintiloihin. Jos mahdollista, lomalaisten kannattaa sopia, että joku lisää silloin tällöin vettä viemäreihin.

Aiheet:
Vesi ja viemärit
,
Vedenkulutus
,
FI HSY-botti