HSY saneeraa vesihuoltoa Lehtisaaressa ja Kuusisaarentiellä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa vesihuoltoverkoston saneerauksen Helsingin Lehtisaaressa ja Kuusisaarentiellä. Työt kestävät toukokuun lopusta joulukuuhun 2026.
HSY:n hallitus valitsi 24.4.2026 hankkeen urakoitsijaksi Tieluiska Oy:n. Lehtisaaren ja Kuusisaarentien vesihuoltoverkostot on rakennettu 1950–60-luvulla, ja ne ovat käyttöikänsä päässä. Saneeraus parantaa vedenjakelun painetasoa ja varmuutta sekä veden laatua. Samassa yhteydessä saneerataan myös huonokuntoista jäte- ja hulevesiviemäriä.
”Oikea-aikainen saneeraus vähentää vuotoriskejä ja varmistaa, että palvelumme toimii häiriöttä myös tulevina vuosina. Rakennamme vesihuoltoa, jonka tavoitteena on toimia vähintään seuraavan sadan vuoden ajan”, toimitusjohtaja Tommi Fred kertoo.
Urakka toteutetaan pääosin kaivamattomilla menetelmillä, mikä tarkoittaa, että vesijohtoja kunnostetaan pitkälti ilman laajoja kaivuutöitä. Työ aiheuttaa vähemmän häiriötä ympäristölle, ja katualueelle tarvitaan vähemmän kaivantoja kuin perinteisessä saneerauksessa.
Infolaatikko
- HSY vastaa pääkaupunkiseudun vesijohto- ja viemäriverkostojen ylläpidosta sekä uuden vesihuoltoverkoston suunnittelusta ja rakentamisesta. Verkostojen kokonaispituus on yhteensä noin 9 000 kilometriä.
- HSY tekee investointisuunnitelmat kahdeksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Vuonna 2025 vesihuoltoverkostojen saneerausinvestoinnit olivat ennätykselliset 71,7 Meur. Vanhaa verkostoa saneerattiin 56 kilometriä ja uutta verkostoa rakennettiin 78 kilometriä.
- HSY toteuttaa hankkeita sekä yksin että yhdessä kaupunkien kanssa. Työt sovitetaan mahdollisuuksien mukaan yhteen katu- ja muiden infratöiden kanssa ja niistä viestitään alueellisesti, jotta työmaiden vaikutukset asukkaiden arkeen olisivat mahdollisimman vähäisiä.