Maailman hiljaisin jäteauto

Sähköinen jäteauto, jonka kyljessä ilveksen kuva ja teksti

Täyssähköinen jäteautomme aloitti jätteen keräyksen Helsingin kantakaupungissa vuonna 2022. Vuoden kestävän kokeilun tavoite on vähentää jätteen keräyksen melua sekä pakokaasu- ja hiukkaspäästöjä. Samalla olemme saaneet arvokasta kokemusta täyssähköisen jäteauton käytöstä pohjoisissa olosuhteissa.

Vähemmän melua ja päästöjä jäteastioiden tyhjennyksissä

Kokeilun keskeisiä tavoitteita ovat jätteenkeräyksen meluhaittojen sekä lähipäästöjen minimointi. Täyssähköauton käytöstä ei pitäisi syntyä lainkaan välittömiä pakokaasu- ja pienhiukkaspäästöjä. Tämä on tärkeää kantakaupungin kapeilla kaduilla, joissa liikenteestä johtuvien hiukkaspäästöjen vaikutus hengitysilman laatuun on erityisen voimakas.

Täyssähköinen jäteauto vähentää keräyksen melua kahdella tapaa: auton liikkumisen sekä jäteastian noston ja tyhjentämisen tarvitsema energia saadaan sähkömoottoreista nykyisen dieselmoottorin sijaan. Keräyksen melutasoon vaikuttavat myös jäteastioiden ominaisuudet ja työskentelytavat.

Autoa on kehitetty VTT:n koordinoimassa rinnakkaishankkeessa.

Täyssähköinen jäteauto on ensimmäinen lajissaan pääkaupunkiseudulla

Sähköinen jäteauto suorittaa astiatyhjennyksiä aluksi vain Helsingin kantakaupungissa, mutta toiminta-aluetta voidaan myös laajentaa koko HSY:n keräysalueelle. Tyhjennystyötä varten autoa täytyy ladata varikolla yön yli, minkä lisäksi päivällä voidaan tehdä pikalataus keskustan lähellä vuoronvaihtojen välissä.

Kokeilussa testaamme myös sähköauton toimivuutta vaihtelevissa pohjoisissa sääolosuhteissa. Jos kokeilu onnistuu, sähkökäyttöisten jäteautojen käyttö saattaa yleistyä.

Sähköinen jäteauto on yksi Smart Otaniemi -innovaatioekosysteemin hankepiloteista. Smart Otaniemi kuuluu Business Finlandin Smart Energy Finland -ohjelmaan, joka rahoittaa älykkäiden energiaratkaisujen innovaatioita. Kokeiluun on saatu myös Business Finlandin innovatiivisten julkisten hankintojen rahoitusta.

Lisätietoa kokeilun tuloksista 24.5.2023 julkaistuissa tiedotteessamme sekä VTT:n artikkelissa.

Sähköisen jäteauton teknisiä tietoja

  • Alusta: Scania L220
  • Tyhjäpaino 17 450 kg / tekninen bruttopaino 29 000 kg
  • Huippunopeus 85 km/h
  • Ajomoottorin teho 350 kW
  • Maksimivääntö 3500 Nm
  • Akuston kapasiteetti 280 kWh
  • Laturien tehot 44 kW (AC), 150 kW (DC)
  • DC-latausvaatimukset 1000 V / 200A, latausliitin IEC 62196-3 CCS2
  • Maksimihyötykuorma 9430 kg
  • Keskimääräinen kulutus jätteenkeräystyössä 2,3 kWh / km

Esittelyssä täyssähköinen jäteauto

Täyssähköauton käytöstä ei juurikaan synny välittömiä pakokaasu- ja pienhiukkaspäästöjä, joten sen käyttö vaikuttaa positiivisesti ilmanlaatuun. Tämä on erityisen tärkeää Helsingin kantakaupungin kapeilla kaduilla, joilla liikenteestä aiheutuvien hiukkaspäästöjen vaikutus hengitysilman laatuun on erityisen voimakas. Autoa on kehitetty HSY:n ja VTT:n koordinoimassa rinnakkaishankkeessa.
Esittelyvideon on tehnyt Aki Pouta.