Kiertotalouden seudullinen mittaaminen on tärkeää mutta haastavaa

Artikkeli on alunperin julkaistu samansanaisena Uudenmaan kiertotalouslaakso -esiselvityshankkeen verkkosivuilla. Artikkeli perustuu laajempaan taustaraporttiin. Uudenmaan kiertotalouslaakso -esiselvityshanke on osarahoitettu Uudenmaan liiton myöntämällä Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määrärahalla (UKKE-rahoitus). Hanketta koordinoi Green Net Finland ja HSY:n lisäksi hanketta toteuttivat Clic Innovation Oy ja VTT.

Uudenmaan kiertotalouslaakso –esiselvityshankkeen (jatkossa Laakso-hanke) päätavoitteena oli luoda konsepti maakunnalliselle kiertotalouden ekosysteemille. Osana hanketta selvitimme indikaattoreita, joilla voisi olla mahdollista seurata kiertotalouden edistymistä seudullisesti sekä erityisesti Laakso-konseptin aikaansaamana. Tätä varten kartoitimme kiertotalouden mittaamisen nykytilaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin tutustumalla alan tieteellisiin artikkeleihin, raportteihin sekä haastattelemalla avainasiantuntijoita.

Kiertotalouden määritelmästä ei konsensusta

Kiertotaloudella kuvataan laajempaa ilmiötä kuin pelkkää materiaalitehokkuuden parantamista tai jätteiden käsittelyä. Sillä tarkoitetaan usein systeemistä muutosta ja uudenlaista talousjärjestelmää, jonka edistämiseen tarvitaan toimia yhteiskunnan kaikilta toimijoilta; julkiselta sektorilta, yrityksiltä ja asukkailta. Kiertotalous on poliittisena tavoitteena vakiinnuttanut asemaansa vasta viime vuosina, eikä sen määritelmästä ja rajauksesta ole vieläkään täyttä konsensusta. Kiertotalous kuitenkin nähdään työkaluna kestävyyskriisin ratkaisemisessa ja sillä on vahvat yhteydet ilmastonmuutoksen hillintään ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Kiertotaloustoimien ympäristövaikutusten arviointi on kuitenkin Suomen ympäristökeskuksen laatimien selvitysten mukaan haasteellista mm. pitkien vaikutusketjujen ja epäselvien syy-seuraussuhteiden vuoksi.

Ennen kartoituksen aloittamista meillä oli jo alustava kuva kiertotalouden mittaamisen haasteista erityisesti kaupunki- ja kaupunkiseututasolla. Laadimme vuonna 2018 HSY:llä sisäisen selvityksen siitä, millaisia erityisesti materiaalitehokkuuteen liittyviä mittareita on ollut käytössä, kun kaupunkeja on pisteytetty erilaisissa globaaleissa kestävyysrankingeissä (European Green Capital Award, European Green City Index, Arcadis Sustainable City Index ja Smart City Index). Selvityksemme päähavainto oli, että luonnonvarojen kulutusta ja materiaalitehokkuutta oli niissä pääsääntöisesti vertailtu jätemäärien ja hyödyntämisasteiden perusteella, kovin kirjavin tai puutteellisesti raportoiduin laskentamenetelmin. Havainto ei yllättänyt, sillä HSY:llä on pitkä kokemus seudullisen jätetiedon seurannasta ja siihen liittyvästä tiedon saatavuuden ja sirpaleisuuden haasteista.

Tavoitteet ja mittarit kulkevat käsi kädessä

Puhki kulunut lause ”sitä ei voi johtaa, mitä ei voi mitata” pitää myös kiertotalouden kohdalla paikkansa. Siinä missä ilmastotoimille asetetaan mitattavia khk-päästötavoitteita, näyttäytyvät kiertotaloustoimille asetetut tavoitteet moninaisimmilta. Kiertotaloudessa tavoitellaan toki luonnonvarojen kulutuksen vähentämistä ja materiaalihäviöiden minimoimista, mutta myös luonnonvaroihin sidotun taloudellisen arvon maksimoimista. Taloudelliset hyödyt ovat kuitenkin harvoin pikavoittoja, jolloin seurannankin on oltava pitkäjänteistä. Kiertotalouden harteille on asetettu nykyisen luonnonvaroja tuhlaavan talousjärjestelmän syrjäyttäminen myös sosiaalisesti kestävällä tavalla. Siten kiertotalouden edistäminen ja mittaaminen on pilkottava jonkinlaisiin osatavoitteisiin, sortumatta kuitenkaan osaoptimointiin. Mittaripaletin on monipuolisuudellaan katettava koko kiertotalouden kirjo. Samalla sen on oltava riittävän lyhyt ja helposti tulkittavissa, jotta sen käyttö päätöksenteon tukena on helppoa. Tehtävä on haastava.

Kiertotalouden mittaamisessa on selvityksemme mukaan tapahtunut myönteistä kehitystä viime vuosina. Jätteisiin liittyvät indikaattorit näkyvät edelleen vahvasti mukana, mutta katsontakanta on laajentunut. Suomen kiertotalouden strategisessa ohjelmassa mittaamisen keskiöön nostetaan toiminnan, käyttäytymisen ja asenteiden muutos. Mittaaminen painottuu kuitenkin vielä kansalliseen tasoon, jossa voidaan nojautua virallisiin valtakunnan tilastoihin. Esimerkiksi luonnonvarojen kulutukseen liittyvät mittarit vaativat taustadataa muun muassa materiaalien liikkeistä tarkasteltavan alueen rajojen yli (vrt. tuonti ja vienti), joista ei ole virallisia tilastoja seutu- tai kaupunkitasolla saatavilla. Monet tiekartat, päätökset ja toimenpiteet kiertotalouden ratkaisujen käyttöönotosta toteutetaan kuitenkin seudullisella tai kuntakohtaisella tasolla, joten tämän tasoiselle kiertotalouden seurannalle olisi tarvetta.

Haasteena seudullisen tiedon puute ja työläs tiedonkeruuprosessi

OECD löysi vuonna 2021 laatimassaan kartoituksessa yli 400 kaupunkeihin ja kaupunkiseutuihin soveltuvaa kiertotalouden indikaattoria. Voidaan sanoa, että indikaattorilistaus on sekalainen kokoelma eritasoisia ja kiertotaloutta eri näkökulmista mittaavia potentiaalisia indikaattorivaihtoehtoja. Haasteena ei siten ole mahdollisten indikaattorien, vaan niiden vaatiman datan puute. Asiantuntemuksemme perusteella monet OECD:n kartoittamista indikaattoreista vaativat joko paljon manuaalista tiedonkeruuta, valistuneita arvauksia tai tiedon skaalaamista alaspäin kansallisen datan perusteella. Kansallisesta datasta aluetasolle suhteutettu tieto voi tarjota kyllä suuntaa antavan tilannekuvan kiertotalouden tasosta myös alueellisesti, mutta tällaiset mittarit eivät seurantamielessä ole toimivia, sillä ne eivät reagoi seudullisen tason päätöksiin tai toimenpiteisiin.

Vaihtoehtona olisi alkaa tuottaa tietoa toimijakentästä käsin, alhaalta ylöspäin. Näin toimitaankin jo pääsääntöisesti esimerkiksi silloin, kun halutaan mitata kiertotalouden ekosysteemien toimintaa. Tällainen tiedonkeruu voisi soveltua Laakso-konseptin kaltaisen ekosysteemin tarpeisiin tai seututasolla tiettyihin sektoreihin keskittyen. WCEF 2021 -tapahtuman mittarointia koskevassa sessiossa tiivistettiin kuitenkin ongelman ydin: ”data management is time consuming”. Ilman yhteistä ja käytössä olevaa tietojärjestelmää tiedot saadaan kerättyä vain kysymällä tietoja toimijoilta itseltään. Tiedon laatu nojaa sekä tiedonkerääjän onnistumiseen ohjeistuksessa, kysymysten asettelussa ja määritelmien kirkastamisessa, että toimijoiden kykyyn tulkita ohjeita ja arvioida vaikutuksia. Kiertotalous on vahvasti yritysvetoista toimintaa, joten tarvitaan myös luottamusta toimijoiden ja tiedonkäsittelijän välille, sillä monet halutut tiedot ovat kytköksissä esimerkiksi liikesalaisuuksiin. Manuaalisella tiedonkeruulla toteutettu tiedontuotanto vaatii aina resursseja, johon kaikilla tietoketjun toimijoilla on oltava riittävä motivaatio ja panostus.

Toivoa antavat meneillään olevat monenlaiset kiertotalouden kriteeristöjen ja datajärjestelmien kehityshankkeet. Kriteeristöt (esimerkiksi hankintojen kiertotalouskriteerit) toivon mukaan yhdenmukaistavat käsityksiämme siitä, mitä kiertotaloudeksi ylipäätään miellämme ja mahdollistavat toimenpiteiden seurantaa ylipäätään, mutta myös yhdenmukaisemmin. Datajärjestelmät tarjoavat potentiaalisesti helpotusta tiedonkeruuprosessiin sekä mahdollistavat uusien datarajapintojen yhdistämisen ja siten kenties uudenlaisten indikaattoritietojen tuottamisen. Tulevaisuuden visioissa tekoäly osaa seuloa valtavista datavirroista esiin oleellisen tiedon ja arvioida toimenpiteiden vaikuttavuutta puolestamme.

Priorisoitavat indikaattorit Laakso-konseptin tueksi

Toistaiseksi käytössämme ei ole tarpeeksi kattavia datajärjestelmiä tai tekoälyä tiedon prosessointiin ja analysointiin. Siten kartoituksemme perusteella antamamme suositukset kehitettävän Laakso-konseptin indikaattoreiksi kiteytyivät seuraavien reunaehtojen ympärille: millaiset indikaattorit soveltuvat seudulliseen ja/tai ekosysteemitason mittaamiseen, miten indikaattorit vastaavat Laakso-hankkeessa asetettuihin tavoitteisiin ja minkä indikaattoreiden yhteiskehittämiseen kannattaa tässä maailmanajassa resursseja panostaa. Laakso-konseptin alustaviksi tavoitteiksi oli määritelty työpaikkojen ja liiketoiminnan lisääminen, jakamistalouden piirissä toimivien uusien yritysten lisääminen, kiertotaloudessa toimimisen helpottaminen kuntalaisille ja yhtenäisten toimintatapojen löytyminen kuntien välille.

Tämän perusteella ehdotamme Laakso-konseptin jatkokehitystyöhön priorisoitaviksi indikaattoreiksi seuraavia Uudenmaantasoisia indikaattoreita:
• kiertotaloussektorin kehittyminen.
• palvelujen osuus elinkeinorakenteesta.
• kiertotalouspalveluiden saavutettavuus ja/tai helppous
• jätemäärät ja kierrätysaste.
• uudelleenkäyttö.

Kiertotaloussektorin työpaikkojen ja liikevaihdon kehittymisen seuranta nähtiin tärkeimmäksi mittariksi, vaikka siihen liittyy toimialaluokitukseen liittyviä haasteita. Erilaisten räätälöityjen yrityshakujen avulla indikaattoritietoa on esiselvityksemme perusteella mahdollista tarkentaa vastaamaan paremmin Laakso-konseptin tarpeita, mutta räätälöinti tarkoittaa samalla tiedontuotannon resursoinnin kasvua sekä seurannan monistettavuuden vaikeutumista.

Palvelujen osuus elinkeinorakenteesta valikoitui potentiaalisten indikaattorien joukkoon, sillä siitä on olemassa olevaa ja helposti tuotettavaa tilastotietoa, joka saattaa pitkällä aikavälillä reagoida kiertotalouden systeemiseen muutokseen. Se ei yksinään kuitenkaan ole varsinainen kiertotalousindikaattori ja sen voidaan olettaa reagoivan muutokseen hitaasti.

Näkemyksemme mukaan yhdistämällä kiertotaloustoimijoiden (esim. palvelutarjoajat) paikkatietodataa väestöruutudataan voitaisiin päästä kiinni siihen, kuinka saavutettavia palvelut ovat asukkaille. Tämä tieto voisi hyödyttää palvelujen suunnittelua ja tuoda esiin sijaintien aukkopaikkoja alueella. Paikkatietoon sidottu palvelu- ja yritysdata saattaisi tarjota myös kiinnostavia mahdollisuuksia erilaisten datarajapintojen yhdistämiseen. Tällaisessa tiedontuotannossa paikkatiedon ajantasaisuus nousee kuitenkin oleelliseen rooliin tiedon kattavuuden näkökulmasta. Kuluttajia koskevaa dataa voitaisiin täydentää tarvittaessa asukkaille suunnatulla kyselytutkimuksella, jonka avulla pyrittäisiin näkemään asenne- ja toimintatapamuutoksia.

Jätemäärät ja kierrätysaste ovat kiertotalouden indikaattoreina perinteisimpiä ja niiden voidaan katsoa mittaavan kiertotalouden onnistumista sen loppupään luupissa. Seudullista jätetietoa kerätään ja analysoidaan jo laajasti ainakin pääkaupunkiseudulla, joten tämän indikaattorin pitäminen paletissa on perusteltua. Tätä tietoa täydentämään on tulevaisuudessa todennäköisesti mahdollista saada seudullista dataa uudelleenkäytöstä, kunhan SYKE aloittaa uudelleenkäyttötilastojen keräämisen vuonna 2022.

Spesifimmin Uudenmaan kiertotalouslaakson toimintaa mittamaan olemme ehdottaneet kyselypatteristoa verkostoon sitoutuneille organisaatioille, täydentämään maakunnan tasoista tietoa. Olemme laatineet kysymyksistä esimerkinomaisen ehdotelman, mutta niitä on hyvä tarkastella uudelleen, kun verkostoon sitoutuneet organisaatiot ovat tarkemmin tiedossa ja lopullisia yhteisiä tavoitteita aletaan määritellä. Patteristoon voidaan sisällyttää esimerkiksi kysymys kuntien yhteisistä toimintatavoista, joiden käyttöönottoa Laakso-konsepti on edistänyt tai työpaikoista, joita yhteistoiminnan seurauksena arvioidaan syntyneen.

Mittaamisessa voidaan keskittyä myös tietyille sektoreille

Uudellamaalla on tunnistettu tiettyjä sektoreita, joihin kiertotalouden edistämistä voitaisiin keskittää. Näille valituille tärkeille teemasektoreille (tekstiili-, ruoka-, muovi- ja rakennussektorin) tehtiin myös kevyen tason kartoitus potentiaalisesti soveltuvista indikaattoreista. Näiden osalta on kuitenkin tärkeää jatkaa keskusteluja Laakso-konseptin ja sen toimijajoukon kehittyessä sekä aloitettavien pilottien kirkastuessa.

Luonnonvarojen käytön, kaavoituksen, julkisten hankintojen ja koulutuksen tärkeys kiertotalouden edistämisessä on myös tunnistettu, mutta niiden osalta on vielä toistaiseksi haastavaa ehdottaa toimivia mittareita. Yhteistyötä mittareiden taustalle vaadittavan tietopohjan löytymiseksi on kuitenkin syytä edelleen edistää. Myös muita toimenpiteitä, kuten esimerkiksi hyvien hankintaesimerkkien jakamista ja seudullista pohdintaa yhteisistä kriteereistä esimerkiksi tietyissä hankintaryhmissä olisi kuitenkin tärkeää jatkaa Laakso-konseptissa.

Esiselvitysvaiheessa sopivaksi indikaattorimääräksi arvioitiin n. 5–10 kpl. Määrä olisi varmasti lopullisessa indikaattoripaletissa sopiva, mutta resurssien käytön näkökulmasta katsottuna indikaattoreita kannattaa lähteä tuottamaan ja kehittämään vaiheittain, ensin pienemmin pilotoiden ja myöhemmin maantieteellistä aluetta laajentaen. Laakso-konseptin orkestroijien päätettäväksi jää, kuinka paljon resursseja on käytettävissä indikaattorien pilotoimiseen ja kehittämiseen, mihin mittaamisessa halutaan keskittyä ja kenellä on vastuu tiedontuotannosta ja -seurannasta.

Artikkelin ovat kirjoittaneet Nea Metsänranta ja Andrea Weckman, jotka toimivat kiertotalousasiantuntijoina HSY:n ilmastoyksikössä.