Meillä töissä: Mikko, koneasentaja

Mikko työskentelee pumppaamotiimissä koneasentajana. Hänen työtehtäviinsä kuuluvat pumppaamoilla tapahtuvat kuukausikierrot, vuosihuollot ja tukosten poistot. Työpäivät ovat vaihtelevia.

– Tänään aamupäivällä olemme käyneet Helsingissä ja Vantaalla pumppaamoilla. Poistimme pumppaamosta tukoksen sekä vaihdoimme kiinnikkeet ja uusimme vuotavat tiivisteet. Toisinaan työpäivän ohjelmassa saattaa olla 20 pumppaamon kuukausikierros. Tuolloin teemme kierroksen nopeasti ja katsomme silmämääräisesti, että asiat ovat kunnossa, Mikko toteaa. – Pyöräytämme pumput, katsomme, että takaiskut toimivat sekä otamme käyttötunnit ylös.

Ennen HSY:tä Mikko on työskennellyt vuorotöissä erilaisia asennus- ja rakennustehtävissä. – Olen tehnyt muun muassa raitiovaunujen asennuksia ja telien vuosihuoltoja Vallilan varikolla. Olen suorittanut AmiEdussa koneasentajan tutkinnon. Aiemmin opiskelin ammatillisessa oppilaitoksessa autoalalla.

Päivätyöt houkuttivat perheellistä

Kun Mikko oli perhevapaalla toisen lapsen syntymän jälkeen, hän päätti hakea päivätöihin. – Näin HSY:llä avoimen tehtävän. Nyt elämää ei tarvitse suunnitella työvuorojen mukaan, Mikko iloitsee. – Vakaa työpaikka tuo mielenrauhaa työntekijöille, kun ei tarvitse miettiä vaikkapa taloudellista tilannetta, hän toteaa.

Koneasentajan tehtävissä työkalut ja laitteet ovat täysin samanlaisia kuin Mikon aiemmissa töissä, joten siitä on ollut suuri hyöty. – Uusina asioina sen sijaan ovat tulleet erityisesti putkistot ja viemäriverkostot, ja olenkin saanut niistä paljon uutta tietoa, Mikko huomauttaa. Myös pumppaamojen paikkatieto kasvaa vähitellen. Erilaiset olosuhteet esimerkiksi talvella tuovat oman lisänsä työhön. – Viime talvena oli toisinaan aikamoista kaivamista, kun aura-auto oli heittänyt lumet pumppaamon päälle.

Työ on liikkuvaa, itsenäistä ja monipuolista

Työnsä parhaina puolina Mikko mainitsee oman osaamisen hyödyntämisen sekä monipuolisen liikkuvan työn eri puolilla Helsinkiä ja Vantaata. – Olen päässyt kehittymään hitsaus- ja metallitöissä, koska olen tehnyt niitä täällä enemmän kuin aikaisemmissa työpaikoissa. Samoin pidän liikkuvasta työstä, kun ei tarvitse istua sisällä tehtaassa. Käymme erilaisissa paikoissa tekemässä huoltoja, joskus jopa veneellä Vallisaaressa ja Suomenlinnassa, Mikko kertoo. Kerran vuodessa näissäkin eksoottisissa kohteissa tehdään vuosihuollot. – Katsomme, että kaikki toimii. Kokeilemme muun muassa vippojen toimivuuden, tarkistamme öljyt sekä avaamme pumput ja varmistamme, että juoksupyörät ovat kunnossa.

Mikon mukaan työ sopii henkilölle, jolla on työn perustaidot hanskassa. – Plussaa on, jos pitää liikkuvasta työstä eikä pelkää jätevettä. Työssä saa kysyä ja ottaa asioita selville, hän kiteyttää. Kun päivän työt on jaettu, on kaikilla hyvä rauha itsenäiseen työskentelyyn. Mikolla on ollut käyttöä tulityökortille, lisäksi ensiapukortti ja työturvallisuuskortti ovat pakollisia. Työskenneltäessä jätevesipumppaamoilla on tärkeää, että A- ja B-hepatiittirokotukset sekä polio- ja jäykkäkouristusrokotukset ovat voimassa.

Reilun vuoden verran HSY:llä ollut Mikko on päässyt hyvin mukaan työporukkaan. Omassa tiimissä on yhdeksän henkeä. Työporukka tekee suurimmaksi osaksi samanlaista työtä eli tekee huoltoja ja kiertoja, mutta osa tekee pumppaamosaneerauksia. – Työparit ovat kiinteät, mutta joskus teemme töitä myös jonkun muun kanssa.