Niitytys ja Itämeren suojelu ovat HSY:n ympäristötekoja

Maailman ympäristöpäivää vietetään 5. kesäkuuta. Ympäristöpäivänä on hyvä miettiä, millaisen kaupungin ja ympäristön jätämme seuraaville sukupolville. Teemme HSY.llä joka päivä töitä sen eteen, että pääkaupunkiseutu olisi entistä kestävämpi.
Vastuullisuus on kaiken toimintamme ja strategiamme päämäärä. Tavoittelemme muun muassa hiilineutraaliutta, vahvaa kiertotaloutta ja toiminnastamme luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvan haitan minimoimista.
Luonto valtaa alaa Ämmässuolla
Entinen kaatopaikka-alue toimii tänä päivänä esimerkkinä luonnon palauttamisesta rakennettuun ympäristöön. Olemme perustaneet Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen lähes seitsemän hehtaaria niittyjä. Tavoitteena on yli 30 hehtaarin niittykokonaisuus, joka vastaa pinta-alaltaan noin 45 jalkapallokenttää. Niityt, kuten heinä-, kukka- ja aurinkoniityt tarjoavat elinympäristön pölyttäjille. Kesällä 2024 alueelta havaittiin yli 150 eri pölyttäjälajia.
Ämmässuon suuri avoin ekoteollisuuskeskuksen alue tarjoaa pörriäisten lisäksi monille eläimille elinympäristöjä. Alueella on tehty monenlaisia eläinhavaintoja aina lokista huuhkajaan ja ilvekseen.
Ekoteollisuuskeskuksessa sijaitsee myös mehiläispesiä, jotka tuottivat viime vuonna 260 kiloa hunajaa. Tämän lisäksi alueelle on rakennettu uusi pääskyhotelli, joka tarjoaa turvallisia pesäpaikkoja räystäs- ja tervapääskyille. Pesät on merkitty selkeästi kirjaimin ja numeroin.
Saneeraamalla viemäriverkostoa suojelemme Itämerta
Investoimme myös viemärijärjestelmien parantamiseen. Pyrimme vähentämään jäteveden ylivuotoja kiinnittämällä erityisesti huomiota ja saneeraamalla niiden alueiden viemäriverkkoa, joissa ylivuotoja esiintyy. Ilmastonmuutoksen myötä myös sään ääri-ilmiöt yleistyvät, mikä entisestään korostaa vesihuoltoverkoston saneeraustarvetta. Ylivuotojen minimoiminen vähentää kuormitusta Itämereen.
Maanpeiteaineisto mahdollistaa uhanalaisten lajien paremman huomioimisen
Luonnon monimuotoisuuden suojelu, erityisesti ihmisen toimien aiheuttamilta haitoilta, on keskeistä kestävän kehityksen varmistamiseksi ja luonnon säilyttämiseksi tuleville sukupolville. Yksi luonnon monimuotoisuutta tukevista tietoa tuottavista projekteista on ylläpitämämme Helsingin seudun maapeiteaineisto. Aineistossa maanpinta on luokiteltu teihin ja rakennuksiin, muuhun vettä läpäisemättömään pintaan, vettä läpäisevään pintaan, eri korkuisiin kasvillisuusluokkiin, avokallioihin sekä vesialueisiin. Aineistoa voidaan hyödyntää esimerkiksi liito-oravatarkasteluissa sekä ekologisten käytävien ja viheralueverkoston tunnistamisessa. Aineisto julkaistaan avoimena datana kahden vuoden välein. Tuorein maanpeiteaineisto on vuodelta 2024.
Tavoitteena hiilineutraali vesi- ja jätehuolto
Tavoitteenamme on olla hiilineutraali vuonna 2030 ja kasvihuonekaasupäästömme ovatkin vahvasti laskusuunnassa. Vuonna 2024 toiminnastamme aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt laskivat noin 27 prosenttia edellisvuodesta. Päästöjä on vähennetty korvaamalla fossiilisen energian käyttöä uusiutuvilla sekä kehittämällä jätteiden käsittelyprosesseista muodostuvien päästöjen hallintaa.
Jatkoimme vuonna 2024 pitkäjänteistä työtä jätevedenpuhdistuksen prosessien kehittämiseksi ja päästöjen minimoimiseksi. Myös vesistökuormitus on vähentynyt merkittävästi Blominmäen jätevedenpuhdistamon käyttöönoton myötä erityisesti typen osalta. Vuosi 2024 oli Blominmäen jätevedenpuhdistamon toinen kokonainen toimintavuosi.
Arjen valinnoilla on väliä
Ympäristöpäivä on hyvä hetki tarkastella myös omia valintoja. Jokainen voi vaikuttaa muun muassa lajittelemalla jätteet oikein, säästämällä vettä ja energiaa, liikkumalla kestävästi esimerkiksi jalan, pyörällä tai joukkoliikenteellä, välttämällä turhaa kulutusta ja suosimalla uudelleenkäyttöä. Rakennamme yhdessä kestävämpää pääkaupunkiseutua.