Tiedotteet 03.06.2020, 00:00

HSY avustaa THL:n tutkimusta SARS-CoV-2 -viruksesta jäteveteen liittyen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:llä on käynnissä tutkimushanke, jossa selvitetään koronan sairastuneiden määrää jätevesitutkimuksen avulla. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu, että puhdistamattomasta jätevedestä pystytään mittaamaan koronaviruksen RNA:ta eli viruksen geeniperimää. RNA-testi ei kerro viruksen elinkyvystä tai tartuttavuudesta.

THL:n mukaan jätevesitutkimus täydentää vasta-ainetestauksesta ja yksilöiden koronatesteistä saatavaa kokonaiskuvaa viruksen ilmaantuvuudesta. Vastaavan kaltaista kansanterveydellistä tutkimusta on tehty myös polioviruksen ja muiden enterovirusten esiintymistä sekä muun muassa huumeiden käyttöön liittyen. Näytekeräys aloitettiin huhtikuussa kaikkiaan 28 jätevedenpuhdistamolla. Näytteitä kerätään toistaiseksi viikoittain. HSY:n jätevedenpuhdistamot ovat mukana hankkeessa tutkimuskohteina.

Jätevesitutkimus tarjoaa poikkeuksellisen lähestymistavan väestötason muutosten arviointiin. Kun näytteenotto toteutetaan tasaisin väliajoin, voidaan näytteistä mahdollisesti havaita koronaviruksen (SARS-CoV-2) esiintyvyyden muutoksia kaupunkikohtaisesti. Jätevesinäytteistä ei tutkita kenellä virus on, vaan kuinka paljon sitä alueella esiintyy.

THL:n tutkimuksissa on Helsingin ja Turun puhdistamoiden jätevesistä löytynyt koronavirusta. Molemmat puhdistamot ovat ns. alueellisia, useamman kunnan jätevesiä käsitteleviä laitoksia. Tulokset perustuvat 24.–25. toukokuuta 24 tunnin aikana otettuihin kokoomanäytteisiin. Jätevesitutkimuksen odotetaan antavan lisätietoa koronavirusepidemian laajuudesta ja etenemisestä. Nyt saadut tulokset osoittavat, että seurantaa voidaan hyödyntää osana epidemian mahdolliseen toiseen aaltoon varautumista.

Tämänhetkisen tiedon mukaan koronavirusta SARS-CoV-2 on löydettävissä ulosteesta ja näin kyseisiä viruksia voi päätyä jätevesien mukana jätevedenpuhdistamoille. Virus ei kuitenkaan säily pitkään taudinaiheuttamiskykyisenä, joten taudin leviäminen puhdistettujen jätevesien kautta on epätodennäköistä. Käytössä olevat tehokkaat jäteveden biologiset puhdistuskäsittelyt poistavat valtaosan viruksista.

THL:n tiedote ja lisätietoa hankkeesta

Päivitetty: 08.06.2020 20:22
Aiheet: Jätevedenpuhdistus