Kuvia puuvajoista

​Tänne sivuille on koottu osa Ilmianna toimiva puuvaja -kuvakisaan lähetetyistä kuvista, joita tuli eri puolilta Suomea.

Kaikista kuvatuista puuvajoista löytyy hyviä ominaisuuksia, mutta myös kehitettävää. Osa vajoista on visuaalisesti kaupunkiympäristöön sopivia ja toiset perinteisempiä. Osa puuvajoista soveltuu hyvin kuivan puun varastointiin ja osassa on myös mahdollista kuivattaa puuta. Vajat ovat monikäyttöisiä ja niissä voi varastoida mm. työkaluja. Osa vajoista on suuria, toiset muunneltavia ja kapeita. 

Kuvakisan kuvia on jaoteltu eri teemojen alle. Teemat kuvaavat urbaanin puuvajan erilaisia ominaisuuksia. Nappaa tästä vinkkejä ja ideoita omaa puuvajaasi varten!

Toimiva puuvaja on tuulettuva

Tuulettuvuus on yksi tärkeimmistä puuvajan ominaisuuksista. Ilman tulisi kiertää hyvin seinien, alapohjan ja katon kautta, jotta puut kuivuvat. Liian tiiviissä puuvajassa kosteus tiivistyy ja homehduttaa puut. Esimerkiksi seuraavien kuvien puuvajat ovat tuulettuvia.


 


 


 


  

Puuvaja on paloturvallinen

Paloturvallinen puuvaja sijaitsee riittävän kaukana asuinrakennuksista. Lukittava ovi suojaa puita ilkivallalta. Puuta ei paloriskin vuoksi saa varastoida räystään suojassa eikä autotallissa. Lue lisää paloturvallisuudesta www.urbaanipuuvaja.fi-sivuilta.






Puut ovat sateen suojassa

Vain kuiva puu palaa tehokkaasti ja puhtaasti. Toimivassa puuvajassa puut säilyvät kuivina ja vaja suojaa myös vaakasateelta. Pitkät räystäät ja harvahko seinälaudoitus antavat riittävän suojan. Vino- tai lomittainen laudoitus mahdollistaa tiheämmän seinärakenteen tuulettuvuuden kärsimättä, antaa näkösuojan ja on erityisen tehokas sateensuoja. Näissä vajoissa perustukset ovat ilmavat eikä maakosteus kostuta puita.

 

 

 

 

 

Sutjakka puuvaja mahtuu pienellekin tontille

Omakotitontit ovat kaupungeissa usein pieniä, joten puuvajalle on niukasti tilaa. Pitkittäinen muoto mahdollistaa vajan tilatehokkaan sijoittamisen tontin reunaan. Puuvajan voi sijoittaa myös osaksi tontin rajaa naapurin suostumuksella kunhan etäisyydet ovat riittäviä paloturvallisuuden kannalta tai vaja on palo-osastoitu. Voisiko puuvaja olla naapurin kanssa yhteinen? Puuvajaan tulisi mahtua puuta ainakin vuoden tarpeisiin.  Näiden kolmen puuvajan ideaa voi soveltaa pienellekin tontille.


 


 


 

Kierrätysmateriaaleista voi tehdä puuvajan

Kekseliäs kierrättäjä voi rakentaa puuvajan edullisesti. Näissä puuvajoissa on hyödynnetty seuraavia kierrätysmateriaaleja: eurolavoja, jätelautaa, metrin mittaisia laudanpätkiä ja rakennuksen purkujätettä.






Puuvajassa voi säilyttää muutakin

Puuvajaa voi hyödyntää moniin tarkoituksiin, jolloin ei tarvita useita erillisiä rakennuksia. Puuvajarakennus voi toimia samalla esimerkiksi työvälinevarastona, jätekatoksena tai autonrenkaiden säilytyspaikkana kuten seuraavista kuvista ilmenee.


 

 

 

 


Puuvaja muuntuu käyttötarpeen ja kohteen mukaan

Lohkoista koostuva puuvaja toimii erilaisissa kohteissa. Puuvajan ideaa voi soveltaa ja toteuttaa sen eri kokoisena tai värisenä. Puuvaja kestää myös aikaa, kun sen kokoa voi muunnella käyttötarpeen mukaan. Kahdessa alemmassa kuvassa on myös yhteiskäyttömahdollisuus naapurin kanssa, kun ovi on molemmissa päissä vajaa.


 


 


 

Toimivaa puuvajaa on helppo käyttää

Onko tuttu havainto, että ne kuivimmat ja vanhimmat klapit jäävät hankalasti puuvajan takaseinustalle, kun uusia tuoreempia klapeja on pinottu niiden eteen?

Kuivumassa olevat puut kannattaa pitää erillään kuivista puista. Näin ei tule polttaneeksi kosteaa puuta. Luiska kynnyksen edessä helpottaa vajan täyttöä. Heitellenkin täyttö onnistuu, jos väliseinät pitävät puut järjestyksessä.

 

 

 

 

 

Urbaani puuvaja sopii pihapiiriin ja kaupunkiin

Millainen puuvaja sopii kaupunkiympäristöön? Urbaani puuvaja on saman tyylinen kuin tontin muut rakennukset. Pintamateriaalilla ja värillä perinteisenkin puuvajan voi mukauttaa ympäristöönsä sopivaksi.

     





Ilmianna toimiva puuvaja -kisan voittajakuva

Raadin valinta voittajakuvaksi! Tämän puuvajan hyviä puolia: paljon urbaaniutta ja monta innovaatiota. Pitkittäinen muoto mahdollistaa sijoittelun tontin rajalle ja toimimisen näköesteenä. Lohkomainen rakenne mahdollistaa koon ja käyttötarkoituksen muutokset. Lisäksi vajassa voi säilyttää eri vuosien puut eri lohkoissa. Etuseinän rimoitus on nokkela kun rimat voi nostaa sitä mukaa kuin puut hupenevat. Tämän vajan ulkonäkö on selkeä ja se muuntautuu erilaisiin ympäristöihin.

Tätä puuvajaa voisi kehittää mm. suojaamalla klapit paremmin vaakasateelta. Pienellä tontilla tässäkin puuvajassa pitäisi paloturvallisuuden ja ilkivallan kannalta olla ovi.