Palvelut

Tule mukaan kehittämään polttopuupalveluita


Kuivaa asiaa -hankkeessa polttopuun käyttäjät, yritykset ja tutkijat kehittävät yhdessä kuluttajia ja polttopuualan yrittäjiä helpottavia palveluita. Palveluilla pyritään helpottamaan polttopuun hankintaa ja minimoimaan turhat kuljetukset, parantamaan säilytystä, lisäämään tulisijan käytön energiatehokkuutta ja vähentämään terveyshaittoja ja ilmastovaikutuksia. 

Mahdollisia kehitettäviä palveluita:

Klapiautomaatti

Automaatti esimerkiksi päivittäis- tai rautakaupassa polttopuiden ostoa varten. Tällaisesta klapiautomaatista voisi kauppareissulla napata mukaan tarvittavan määrän vaikka viikon tai yhden saunanlämmityksen tarpeisiin. 

Mobiilisovellus

Laita tulisija päälle: Sovellus, joka kertoisi tulisijan käyttäjälle tekstiviestillä tai hälyttämällä, milloin kannattaa lämmittää puulla esimerkiksi ilmanlaatusyistä ja kulutuspiikkien tasaamiseksi. Sovelluksesta löytyisi tämän lisäksi muutakin tietoa ja vinkkejä polttopuun hankkimisesta, säilytyksestä ja käytöstä. 

Klapien sisäsäilytys

Uusia toimivia ja esteettisiä ratkaisuja puiden sisäsäilytykseen. Polttopuut on hyvä nostaa ulkopuuvajasta lämpenemään ainakin päivä ennen käyttämistä, ja tämä unohtuu usein. Sisustuslehtien kuvissa klapit ovat esillä usein avoimesti takan vieressä, mistä voi aiheutua haittoja sisäilmaan.

Muita palveluita?

Kehitetään yhdessä! 

Järjestämme valituilla pilottialueilla työpajoja, joihin osallistuvat pääsevät myös heti osallistumaan hankkeen tuotekehitykseen ja suunnittelemaan sekä testaamaan uusia palveluita Living lab -asukaspaneeleissa. Ideoita ja ajatuksia aiheesta voivat kaikki muutkin lähettää meille.

Haluatko myös mukaan Living lab-asukaspaneeliin? Paneelit käynnistyvät syksyllä 2019 ja tietoa niistä tulee tänne sivuille myöhemmin.