Itämeripäivä 31.8.2023

Itämeripäivä on jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi. Itämeripäivän on käynnistänyt John Nurmisen Säätiö.
HSY Itämeripäivässä
Osallistumme torstaina 31.8.2023 vietettävään Itämeripäivään monin eri tavoin:
- Tarjoamme koululaisille vesiaiheisia oppitunteja.
- Tarjoamme toiminnallista ohjelmaa Pakkahuoneen laiturilla ja merentutkimusalus Arandalla
- Voit tutustua Viikinmäen jätevedenpuhdistamon toimintaan tubettaja Herbalistin matkassa
- Itämeripäivänä juhlitaan myös kutsuvieraiden kesken Blominmäen jätevedenpuhdistamon avajaisia
- Olemme mukana Mahanpuruja muovista -kampanjassa. Kampanja muistuttaa, että maahan heitetty roska voi päätyä katukaivon eli hulevesikaivon kautta vesistöön ja siitä edelleen jopa kalan suuhun.
John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Vuonna 2023 Itämeripäivää vietetään 31.8. www.itämeripäivä.fi