KIUAS-hanke

Puukiuas ja lauteet. Kuva: Itä-Suomen yliopisto.

Kiukaat ovat suuripäästöisimpiä tulisijoja. Noin puolet Suomen pienhiukkaspäästöistä on peräisin kotitalouksien puunpoltosta, ja kiukaiden osuus näistä päästöistä on merkittävä. KIUAS-hankkeissa pyritään vähentämään puukiukaiden päästöjä.

KIUAS-hankkeessa (2017−2019) mitattiin yleisimpien puukiukaiden päästöt. Hankkeessa kehitettiin mittauskonsepti, jolla voidaan mitata ja verrata kiukaiden päästöjä todellisissa olosuhteissa. Samalla asukkaille tuotettiin tietoa, miten saunoa mahdollisimman vähäpäästöisesti ja parantaa siten oman asuinalueensa ilmanlaatua.

KIUAS2-hankkeessa (2019−2023) jatketaan kiukaiden parissa aloitettua työtä keskittyen kiukaiden kehittämiseen. Lisäksi arvioidaan KIUAS-hankkeessa ehdotetun vapaaehtoisen ympäristömerkinnän kriteeristöä ja kehitetään sitä tarvittaessa edelleen mahdollista käyttöönottoa varten.

Tutkimushankkeen osapuolet ovat: Itä-Suomen yliopisto, Harvia Finland Oy, Narvi Oy, Teuvan Keitintehdas Oy, Misa Oy, Muko Oy, Premec Oy, IKI-kiuas Oy, Metallitekniikka Hannu Laaja, Sosiaali- ja terveysministeriö, Ympäristöministeriö, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, Helsingin kaupunki, Kuopion kaupunki, Turun kaupunki, Tampereen kaupunki, Lahden kaupunki, Vantaan kaupunki, Espoon kaupunki ja Suomen omakotiliitto.

Tutustu saunan lämmitysohjeisiin poltapuhtaasti.fi-sivuillamme.

Lisää hankkeesta
Tarkempaa tietoa KIUAS2-hankkeesta Itä-Suomen yliopiston sivuilta. 

Kiukaiden ympäristövaikutusten vähentäminen -loppuraportti

Aiempi KIUAS-hanke:
https://www.uef.fi/web/fine/kiuas
https://www.hsy.fi/poltapuhtaasti/puukiuas/