Proteiinin liikasyönti kasvattaa typen määrää jätevedenpuhdistamoilla

Jätevedenpuhdistamoihin tuleva typpikuorma pk-seudulla on noussut tasaisesti vuosikymmenten ajan. Vuodesta 1999 vuoteen 2019 kasvua on ollut 50 %. Vuonna 2019 kasvu jatkui edelleen ja on suurin vuoden 1999 jälkeen. Yhtenä syynä typpikuorman kasvuun on proteiinin syönnin lisääntyminen. Ylimääräinen proteiini, jota keho ei tarvitse, poistuu kehosta muun muassa typpenä virtsan mukana jäteveteen. Pk-seudulla Viikinmäen jätevedenpuhdistamo puhdistaa typestä lähes 90 %, mutta silti typpeä päätyy Itämereen aiheuttaen rehevöitymistä. 

 


Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n teettämän kyselyn* (9/2019) mukaan pääkaupunkiseudun asukkaille on epäselvää, kuinka paljon proteiinia on riittävä määrä. Kuitenkin proteiininsaanti on riittävää, useimmat saavat jopa tarvetta runsaammin proteiinia. Naisista noin neljäsosa (24 %) ja miehistä joka kymmenes arvioi saavansa liian vähän proteiinia. Sopivan proteiinintarpeen, noin 1–1,4 g painokiloa kohden, osasi arvioida reilu kolmannes (36 %). 

Pääkaupunkiseudun asukkaista yli viidennes (22%) luulee, että ylimääräinen proteiini varastoituu ja muuttuu kehossa lihakseksi. Todellisuudessa ylimääräinen proteiini, jota keho ei tarvitse, poistuu muun muassa typpenä virtsan mukana jätevesiin. Mitä enemmän proteiinia syödään yli tarpeen, sitä runsaammin typpeä päätyy jätevesiin ja Itämereen aiheuttaen rehevöitymistä. 
- Proteiinin määrä on ruokavaliossamme vuosien saatossa kasvanut reilusti ja se näkyy jätevedenpuhdistamoilla typpikuorman kasvun kiihtymisenä. Kyselyn mukaan vain kolme prosenttia pääkaupunkiseutulaisista arvioi syövänsä proteiinia liikaa, mikä vaikuttaa olevan ristiriidassa jätevesiin tulevan typpimäärän kanssa. Oman proteiinin syönnin määrän arvioiminen voi olla haastavaa, koska moniin elintarvikkeisiinkin lisätään proteiinia, kertoo HSY:n vesihuollon ryhmäpäällikkö Paula Lindell. 
Viikinmäen jätevedenpuhdistamossa jäteveden typestä puhdistetaan noin 90 %, mutta silti typpeä päätyy Itämereen ja aiheuttaa rehevöitymistä. Kyselymme mukaan liikaproteiinin vaikutusta ympäristöön ei täysin tunneta, sillä puolet vastaajista ei usko tai ei tiedä, että liikaproteiinin syönti kasvattaa jätevesien puhdistustarvetta ja rehevöittää Itämerta.
- Typenpoisto jätevedenpuhdistamolla kuluttaa myös paljon energiaa ja lisää kemikaalien käyttömääriä, Lindell toteaa. 
 

Espoon uusi jätevedenpuhdistamo tarjoaa lisäkapasiteettia 

HSY rakentaa Espoon Blominmäkeen uuden jätevedenpuhdistamon. Pääkaupunkiseudun jätevedet puhdistetaan tällä hetkellä Viikinmäessä ja Suomenojalla. Suomenojan jätevedenpuhdistamon toiminnan rajat tulevat pian vastaan, sillä ravinnekuorma ja pk-seudun väestömäärä kasvavat vuosittain. Vuonna 2022 valmistuva Blominmäki tarjoaa lisää puhdistustehoa ja kapasiteettia, jotta jätevedet pystytään edelleen puhdistamaan tehokkaasti.  

HSY:n Ilmastoinfo herättelee 27.1.alkavassa kampanjassa pääkaupunkiseutulaisia miettimään liiallisen proteiinin syönnin vaikutuksia sekä terveyteen ja Itämereen.    
  
*Kysely: Typpikuormitus ja proteiininsyönti, Nepa 2019 (N=1004) 
Aihe: Ilmastoystävällinen arki; Ympäristövastuu; Kodin vesiasiat
Kaupunki: Espoo; Helsinki; Kauniainen; Vantaa
Kohderyhmä: Asukkaat