Yli 19 000 asiakasta toi romuja ja vaarallisia jätteitä HSY:n keräysautoihin tänäkin vuonna – asukkaat löysivät tiensä myös Sortti-asemille

HSY järjesti huhti–kesäkuussa jo perinteisen keräysautokierroksensa pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Kymmenen viikon aikana reilut 19 000 asukasta hyödynsi palveluamme ja toi keräykseen metalli- ja sähkölaiteromua sekä vaarallista jätettä.

Asiakkaista noin 47 prosenttia oli helsinkiläisiä. Vantaalaisia ja espoolaisia oli kumpiakin noin neljännes ja Kirkkonummelta reilu yksi prosentti.

- Olemme suhteuttaneet pysähdyspäivien määrät kuntien asukasmäärien mukaan, ja asiakasmäärät kulkevat aika hyvin linjassa. Lisäksi Helsingissä on vähiten auton omistajia ja keskustassa ei ole Sortti-asemaa, joten lähelle tuotu palvelu on suosittu, toimintovastaava Maarit Kiviranta toteaa.

- Viime vuonna avattu Jorvaksen uusi Sortti-asema vähensi selvästi Kirkkonummen asiakasmäärää. Otamme tämän huomioon ensi vuonna ja uudistamme keräysauton reittiä kunnassa hieman ensi vuonna, Kiviranta suunnittelee.

Osa keräysautoasiakkaista ohjautui Sortti-asemille

Tänä vuonna HSY korosti viestinnässään, että keräysautopalvelu on suunnattu erityisesti autottomille ihmisille ja että peräkärrykuormalliset jätettä kannattaa viedä suoraan Sortti-asemille. Viestintä tuottikin tulosta: keräysautoille tuodun jätteen määrä laski hieman viime vuodesta metallia lukuun ottamatta. Kampanja-aikana Sortti-asemille tuotujen vastaavien jätteiden määrä nousi selvästi viime vuodesta.

- Otamme keräysautoilla kerättävät jätteet vastaan maksutta viidellä Sortti-asemallamme ympäri vuoden. Auto on välttämätön isompien määrien tuomiseen, mutta jätteitä ei siis tarvitse jättää kotinurkkiin odottamaan keräysautokierrosta, Kiviranta muistuttaa.

Vaarallista jätettä voi lisäksi maksutta viedä vaarallisen jätteen kontteihin, joita on noin 40 eri puolilla pääkaupunkiseutua. Paristoja, energiansäästölamppuja ja pieniä sähkölaitteita voi palauttaa myös niitä myyviin liikkeisiin.

Keräykseen tuotiin eniten sähkö- ja kylmälaitteita

Kaikkiaan asukkaat toivat autoille yhteensä noin 355 000 kiloa jätettä. Määrästä 45 prosenttia oli erilaisia kodin sähkö- ja kylmälaitteita, 32 prosenttia metalliromua ja loput vaarallista jätettä. Vaarallisesta jätteestä, jota tuotiin kokonaisuudessaan 75 100 kiloa, lähes 60 prosenttia oli maaleja, lakkoja ja liimoja. Niiden jälkeen eniten tuotiin lyijyakkuja, liuottimia, jäteöljyä ja paristoja.

Kerätyt romut ja vaaralliset jätteet kuljetettiin niitä käsitteleville yrityksille. Lajittelun ja käsittelyn jälkeen talteen otetut materiaalit kierrätetään uusiokäytössä tai hyödynnetään muilla tavoilla. Kierrätykseen kelpaamattomat vaaralliset aineet hävitetään asianmukaisesti omissa käsittelylaitoksissaan. 

Keräysautopalvelu on asukkaille ilmainen ja sen tavoitteena on helpottaa kierrättämistä ja tuoda keräyspiste lähelle kotia. Keräysautojen mukana kulki ympäristöneuvoja opastamassa asukkaita autoissa kerättävistä jätteistä sekä yleisesti lajittelusta. 

HSY:n keräysautot kiertävät keväisin. Syksyllä elokuusta alkaen vuorossa on Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen organisoima keräysautokierros, jossa kerätään kotitalouksissa tarpeettomaksi jäänyttä ehjää ja hyväkuntoista pientavaraa.

Lisätietoa:

Keräysautoista: www.hsy.fi/keräysautot  
Sortti-asemien aukiolot ym.: www.hsy.fi/sorttiasemat  
Kodin vaarallisten jätteiden vastaanottopaikat
Kierrätyskeskuksen keräysautokierros



Aihe: Asiakaspalvelu; Lajittelu ja kierrätys; Ilmastoystävällinen arki
Kaupunki: Espoo; Helsinki; Vantaa; Kauniainen; Kirkkonummi
Kohderyhmä: Asukkaat; Isännöitsijät