Jätetyhjennysten ajat muuttuvat 1.3. alkaen: ajasta porttien ja ovien lukot

Maaliskuun alusta alkaen jäteastioiden tyhjennykset voidaan aloittaa maanantaista perjantaihin aamulla kello kuusi ja jatkaa kello 22 saakka pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Helsingin kantakaupungissa (Hakamäentien eteläpuolisella alueella) jäteastioiden tyhjentäminen voidaan aloittaa jo tuntia aikaisemmin eli kello viisi. Viikonloppuisin jäteastioiden sallittu tyhjennysaika on kello 7–21.

Varmista jätteenkuljettajan pääsy jätetilaan

On tärkeää, että jäteautojen kuljettajat pääsevät jätetiloihin uusien tyhjennysaikojen mukaisesti. Kiinteistönhaltijoiden tulee varmistaa yhteistyössä huoltoyhtiöiden kanssa, että jäteautojen kuljettajat pääsevät jätetiloihin ongelmitta. Esimerkiksi mahdollisten porttikäytävien lukot sekä muut aikalukot on muistettava ajastaa uusien tyhjennysaikojen mukaisesti. 

Vähemmän ruuhkia ja päästöjä, lisää turvallisuutta

Uudistus vähentää liikenteen ruuhkautumista aamuisin erityisesti Helsingin keskustassa, kun jäteautot eivät ole tyhjentämässä jäteastioita samaan aikaan, kun ihmiset ovat matkalla töihin. Samalla kadulla liikkuvien kaupunkilaisten ja jätteenkuljettajien turvallisuus paranee. Jätteenkuljetusten nopeutuminen ja tehostuminen vähentää ruuhkissa seisomisen ja nykivän ajon aiheuttamia päästöjä.

Uudet jätehuoltomääräykset helpottavat kierrättämistä

Tyhjennysaikojen muutos liittyy HSY:n uusiin jätehuoltomääräyksiin, jotka tukevat EU:n ja Suomen kierrätystavoitteita. HSY:n tavoitteena on ohjata kierrätykseen peräti 60 prosenttia kotitalousjätteestä vuoteen 2025 mennessä. Kierrätysasteen nostamisessa asukkaiden osallistumisella on suuri merkitys. 

Uusissa määräyksissä muun muassa mahdollistetaan biojäteastian tyhjennys joko yhden tai kahden viikon välein ja tuodaan jäteastiat eri jätteille yhä useammalle kiinteistölle vuodesta 2021 alkaen. HSY suunnittelee parhaillaan eri kokoisille kiinteistöille uusia palveluita, joissa pyritään ottamaan huomioon myös kiinteistöjen mahdolliset tilarajoitteet. Uudet jätehuoltomääräykset parantavat kotitalouksissa syntyvän jätteen lajittelumahdollisuuksia. 

 

Aihe: Asiakaspalvelu; Lajittelu ja kierrätys
Kaupunki: Espoo; Helsinki; Kauniainen; Kirkkonummi; Vantaa
Kohderyhmä: Asukkaat; Isännöitsijät; Yritykset ja yhteisöt