Luukas, sähköasentaja

"Olen kesätöissä sähköasentajana vesihuollossa, niin sanotusti puhtaan veden puolella vedenpuhdistuksen tuotantoyksikössä. Tuotantopalvelut ja kaukokäyttö -ryhmässä huollamme kaikkia pääkaupunkiseudun juomaveteen liittyviä pisteitä. Sähköasentajana olen joka päivä tekemisissä esimerkiksi vesitornien, paineenkorotusasemien ja mittauskaivojen kanssa.

Työaamut alkavat aamuisin liukuvasti Vanhankaupungin toimipisteeltä. Yleensä asentajat tekevät töitä yksin, mutta kesätyöntekijänä lähden aina toisen työntekijän kanssa tekemään huoltotoimenpiteitä sen mukaan, minkälaisia häiriöviestejä tietokoneelle tulee. Lisäksi teemme ylläpitävää ja toimintaa parantavaa järjestelmien päivittämistä. Kentällä vietetään lähes koko päivä, kunnes iltapäivällä lähdetään jälleen toimiston kautta liukuvasti kotiin. Työ on erittäin liikkuvaa, ja joka päivä pääsen näkemään uusia paikkoja ympäri pääkaupunkiseutua. Välillä lähdetään myös kauemmas, esimerkiksi Asikkalaan, josta raakavesitunneli meille tulee.

HSY:n työt ovat aivan omaa luokkaansa: asioita, joita täällä teen, ei perustutkinnossani edes tulla opiskelemaan. Kaikki on siis ollut uutta, mutta homma on niin mielenkiintoista, että tätä jaksaa hyvin ja haluaakin oppia kaiken mahdollisen. Jos joskus on tuntunut siltä, etten meinaa pysyä perässä, työkaveritkin onneksi tykkäävät aina selittää ja opettaa. Olen oppinut valtavasti esimerkiksi pääkaupunkiseudun juomaveden infrasta, vesitorneista ja tunneleista.

Sähköasentajan kesätyö täällä HSY:llä on mielenkiintoisinta työtä, jota olen itse tähän mennessä päässyt tekemään. Jos tälle osastolle pääsee tulevaisuudessa hakemaan harjoitteluun tai kesätöihin, suosittelen ehdottomasti kaikille kiinnostuneille. Täällä ei ole tylsää päivää."