Veden laatu

Vesi pääkaupunkiseudulla on korkealaatuista. Tuottamamme talousvesi täyttää erinomaisesti sosiaali- ja terveysministeriön talousvesiasetuksen (461/2000 muutos 1.9. 2014) veden laadulle asetetut laatuvaatimukset ja -suositukset. HSY:n omavalvontanäytteiden lisäksi kuntien terveydensuojeluviranomaiset seuraavat veden laatua verkostossa valvontatutkimusohjelman mukaisesti.

Seuraamme Pitkäkosken, Vanhankaupungin ja Dämmanin vedenpuhdistuslaitoksilta lähtevän veden mikrobiologista, fysikaalis-kemiallista ja aistinvaraista laatua arkipäivisin käyttölaboratoriossa. Lisäksi seuraamme veden laatua vesijohtoverkostossa.

Päivitämme vedenlaatutaulukkoa​ noin neljä kertaa vuodessa.

Jos havaitset vikaa hanaveden laadussa

 Pääkaupunkiseudun vesijohtoverkoston käyttövarmuus on erittäin hyvä. Joskus joudumme sulkemaan verkoston osia paikallisesti esimerkiksi putkistojen uusimisen, vuotokorjausten tai verkostohuuhteluiden vuoksi.  Pyrimme ilmoittamaan käyttökatkoista aina etukäteen.

Korjaustöiden jälkeen vesijohdoista voi irrota saostum​ia tai ruostetta, mikä aiheuttaa veden laadun hetkellisiä muutoksia, kuten värivirheitä ja sameutta. Tällaisissa tapauksissa suosittelemme veden juoksutusta, kunnes se on väritöntä ja kirkasta.

Jos havaitset vikaa veden laadussa, juoksuta vettä runsaasti kaikista hanoista noin kymmenen minuuttia ja tarkkaile veden laadun muutoksia.

Jos juoksutus ei paranna veden laatua, ota yhteyttä huoltoyhtiöön tai isännöitsijään, joka tutkii, millaisena vesi tulee taloon.

Jos koko kiinteistöön tulevassa vedessä on vikaa, katso sivumme Äkilliset vedenjakelun häiriöt.

Juomavesi ja kloori

HSY:n vedenpuhdistuslaitoksilta verkostoon pumpattavaan veteen lisätään pieni määrä (0,35–0,40 mg/l) klooria sidottuna kloorina eli klooriamiinina. Kloori suojaa veden mikrobiologista laatua jakeluverkostossa. Kloori kuluu (hapettuu) vähitellen verkostossa, josta otetuissa näytteissä sitä on keskimäärin 0,03–0,3 mg/l.

Pitoisuuteen vaikuttaa veden lämpötila ja viipymä verkostossa. Raakavesi on verkostossa talvella kylmimmillään ja kloori säilyy jakeluverkostossa paremmin kuin lämpimän veden aikana. Useimmat ihmiset eivät haista tai maista pieniä klooripitoisuuksia, mutta osa havaitsee jo pienetkin muutokset. Mikäli haju tai maku tuntuu häiritsevältä, vettä voi seisottaa avoimessa astiassa jääkaapissa tai pöydällä ennen käyttämistä. Toinen vaihtoehto on kiehauttaa vesi, jolloin kloori haihtuu nopeammin.

Annostele pesuainetta oikein

​Annostele pesuaineen määrä pehmeälle vedelle annetun ohjeistuksen mukaan. Pesukoneissa ei tarvitse käyttää vedenpehmennintä tai pehmennyssuolaa. Pääkaupunkiseudulla veden kovuus vaihtelee laitoksesta riippuen 2,7–4,5 °dH välillä. Lue lisää pesuaineen annostelusta ja veden kovuudesta.