Kirjoittaja Filosofian tohtori Maria Merisalo toimii tutkijatohtorina Turun yliopistossa. Hän väitteli maantieteen alalta vuonna 2016 Helsingin yliopistosta. Hänen väitöskirjansa käsitteli digitalisaatiota, etätyötä ja sähköisten palvelujen kehittämistä.
Etätyöstä normi työelämän muuttuessa
Etätyö eli ajasta ja paikasta riippumaton muualla kuin varsinaisella työpaikalla tehtävä työ teknologiaa hyödyntämällä on ajankohtainen puheenaihe, joka kiinnostaa jälleen puhuttaessa työelämän muutoksesta ja digitalisaatiokehityksestä. Aihe ei kuitenkaan ole uusi, sillä sitä on käsitelty yhteiskunnallisessa ja tieteellisessä keskustelussa jo vuosikymmeniä. Aiempina vuosikymmeninä ja yhä edelleen etätyölle on ladattu ja ladataan yhteiskunnallisia odotuksia. Esimerkiksi vuoden 2015 hallitusohjelmassa etätyömahdollisuuksien parantamisen ajateltiin mahdollistavan asumisen koko maassa.
Olosuhteet paremmat kuin koskaan
Olosuhteet etätyölle ovat nyt paremmat kuin koskaan: Ensinnäkin tietoon perustuva kehitys, jossa aineettomat pääoman muodot ovat tärkeitä talouskasvulle, on luonut työmarkkinoille tietointensiivisen sektorin. Nimenomaan tietointensiivisen ja luovan alan työntekijät ovat erityisen potentiaalisia etätyöntekijöitä, koska työ on itsenäistä ja sitä toteutetaan useimmiten tietokoneella. Työtehtävät eivät myöskään ole samalla tavoin paikkaan sidottua kuin esimerkiksi rutiinityö tehtaan tuotantolinjalla tai palvelutyö, mitä ei käytännössä voi suorittaa varsinaisen työpaikan ulkopuolella (Merisalo ym. 2013).
Toiseksi, digitalisaatio eli yhteiskunnallinen prosessi, jossa yksilöt, organisaatiot ja yhteiskunnat ottavat käyttöönsä ja hyödyntävät digitaalisia teknologioita, on edennyt Suomessa pitkälle (ks. lisää Merisalo 2016). Entistä paremmat ja nopeammat verkkoyhteydet, langattomien yhteyksien yleistyminen myös junissa, lentokoneissa ja linja-autoissa kahviloiden ja julkisten tilojen lisäksi, älypuhelinten käytön nopea yleistyminen 2010-luvulla ja sähköiseen vuorovaikutukseen tarkoitetut sovellukset muodostavat teknologisen pohjan etätyölle.
Menneinä vuosina etätyö on kuitenkin yleistynyt huomattavasti hitaammin kuin sen arveltiin yleistyvän (esim. Heinonen 2009) ja etätyön on julistettu jo pettäneen sille asetetut odotukset. Tähän ovat johtaneet epärealistiset odotukset ei niinkään etätyö itsessään. Monissa organisaatioissa etätyö on ollut arkipäivää jo pitkään, mutta monissa etätyö ei vieläkään ole mahdollista. Tämä ei välttämättä liity työn luonteeseen vaan ennemminkin jäykkään johtamis- ja organisaatiokulttuuriin (esim. Hynes 2014). Kokonaiskuvaa tarkastellessa voi kuitenkin todeta, että etätyö on vakiinnuttanut paikkansa pysyvänä osana tietointensiivistä työkulttuuria kansainvälisesti ja Suomessa.
Ei ainoastaan teknologinen vaan kulttuurinen kysymys
Etätyömahdollisuuden tarjoamisen perusta on nähty tietointensiivisessä työssä useimmiten teknologisena kysymyksenä: Työn suorittamiseksi varsinaisen työpaikan ulkopuolella pitää olla teknologiset valmiudet niin työnantajalla kuin työntekijällä. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa esimerkiksi riittävän hyvää internetyhteyttä, tehokasta kannettavaa tietokonetta ja kännykkää, joita työntekijä käyttää tehdessään työtä muualla kuin varsinaisella työpaikallaan.
Todellisuudessa valmiudet eivät kuitenkaan rajoitu teknologiaan, vaan myös sosiaalisia ja kulttuurisia valmiuksia tarvitaan vähintään yhtä paljon. Tarvitaan esimerkiksi molemminpuolista luottamusta, etätyöskentelyyn taipuvaa ja kannustavaa organisaatiokulttuuria ja etätyöskentelyn huomioivaa johtamista ja työskentelyotetta. Teknologisen mahdollisuuden lisäksi organisaatiot tarvitsevatkin osaamista ja halukkuutta, jotka linkittyvät organisaation sosiaaliseen ja kulttuuriseen pääomaan, saadakseen kaikki hyödyt irti etätyöstä (Merisalo 2016).
Etätyö ei voi täysin korvata kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta
Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että teknologialla ei voida korvata ajan, paikan ja läheisyyden merkitystä kokonaan (esim. Ala-Rämi & Inkinen 2008; Graham 2015). Teknologisten ratkaisujen on ennemminkin havaittu täydentävän kuin korvaavan ihmisten välistä kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta, minkä takia teknologia ei kokonaan poista etäisyyden merkitystä myöskään työssä. Tiimityöskentely ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat keskeisiä tietotyön piirteitä, minkä takia vain harva tietointensiivinenkään työ taipuu siihen, että sitä tehtäisiin kokoaikaisesti ainoastaan varsinaisen työpaikan ulkopuolella korvaamalla kasvokkain tapahtuva kommunikaatio teknologialla.
Tämä aiheuttaa sen, että toisin kuin etätyöstä toisinaan edelleen odotetaan, se ei voi mahdollistaa asuinpaikan ja työpaikan välisen etäisyyden täydellistä riippumattomuutta. Itseasiassa Suomessa etätyö on ollut yleisintä suurilla kaupunkiseuduilla ja kaupunkiseutujen työssäkäyntialueilla (Helminen & Ristimäki 2007). Lisäksi etätyö on vain harvoin kokoaikaista: Merisalo ym. (2013) havaitsivat, että pääkaupunkiseudulla neljä prosenttia työssäkäyvistä etätyöskentelee kokoaikaisesti, kun taas jopa 25 prosenttia tekee työstään osan etätyönä. Osa-aikaisesti tehtävä etätyö on siis yli kuusi kertaa yleisempää kuin kokoaikaisesti. Etätyöstä puhuttaessa pitäisikin sen ymmärtää olevan useimmiten ennemminkin osa-aikaista kuin kokoaikaista eli vain osa työviikon päivistä suoritetaan etätyönä.
Osa-aikaisesti tehtävä etätyö estää tehokkaasti etätyön haittoja, jotka liittyvät erityisesti kasvokkain tapahtuvaan kommunikaation puutteeseen, esimerkiksi (epävirallisen) tiedonkulun heikkenemiseen.
Kiinnostus etätyöhön edelleen kasvussa
Työntekijöiden halukkuus etätyöhön kasvaa edelleen. Muutaman vuoden takaisen Maa- ja metsätalousministeriön teettämän mökkibarometrin (2016) mukaan 60 000 suomalaista tekee jo etätöitä mökiltään ja joka kolmannes haluaisi tehdä etätöitä mökiltään. Työntekijöiden näkökulmasta etätyömahdollisuuksien lisääminen tuo työelämään joustavuutta.
Etätyömahdollisuuden tarjoamalla organisaatio voikin kasvattaa houkuttelevuuttaan osaajien näkökulmasta ja houkutella osaajia myös tavanomaista kauempaa. Tämä on tärkeää etenkin niille aloille, jotka kärsivät osaavan työvoiman puutteesta. Työelämän uusiutuessa ja muuttuessa kasvavat sekä työnantajan että työntekijän paineet sopeutua entistä monimuotoisempiin käytäntöihin työelämässä. Työntekijälle työn tekeminen vapaavalintaisessa paikassa esimerkiksi kotona voi lisätä työn tehokkuutta ja mielekkyyttä ja toisaalta hyvinvointia jos esimerkiksi työmatkaan kulutetusta ajasta osa muuttuu vapaa-ajaksi (vrt. Keyriläinen 2017; Sitra 2017).
Etätyöstä normi – sopeutuminen vaatii kokonaisvaltaista näkökulmaa
Etätyön lisääminen kannattaa, koska sillä on positiivisia vaikutuksia niin ympäristölle, organisaatioille kuin yksilöille (esim. Bloom ym. 2014). Odotukset hyödyistä on kuitenkin pidettävä realistisena. Tämä onnistuu sitä paremmin, mitä paremmin etätyö ilmiönä tunnetaan ja mitä paremmin ymmärretään, mitä etätyön kautta on mahdollista saavuttaa ja mitä ei. Organisaatioille etätyömahdollisuuden tarjoaminen ja siihen sopeutuminen ei ole itsestäänselvyys vaan se vaatii teknologisten valmiuksien lisäksi sosiaalista ja kulttuurista panostusta, käytännössä esimerkiksi sääntöjen sopimista ja etätyökäytäntöjen luomista. Oletettavaa kuitenkin on, että etätyömahdollisuuden tarjoamisesta tulee normi, johon viimeistenkin tietointensiivisten alojen työnantajien on työelämän muuttuessa ja uusiutuessa sopeuduttava.
______________
Filosofian tohtori Maria Merisalo toimii tutkijatohtorina Turun yliopistossa. Hän väitteli maantieteen alalta vuonna 2016 Helsingin yliopistosta. Hänen väitöskirjansa käsitteli digitalisaatiota, etätyötä ja sähköisten palvelujen kehittämistä.
_______________
Lähteet:
Ala-Rämi, K. & T. Inkinen (2008). Information technology, communication and networking in software companies of Northern Finland. International Journal of Knowledge Management Studies 2: 3, 320–334.
Bloom, N., Liang, J., Roberts, J. & J.Y. Zhichun (2014). Does Working from Home Work? Evidence from a Chinese Experiment. The Quarterly Journal of Economics 130, 1: 165–218. https://doi.org/10.1093/qje/qju032
Graham, M. (2015). Contradictory connectivity: spatial imaginaries and technomediated positionalities in Kenya's outsourcing sector. Environment and Planning A 47: 4, 867–883.
Hallitusohjelma (2015). Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015.
<http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Ratkaisujen+Suomi_FI_YHDISTETTY_netti.pdf/801f523e-5dfb-45a4-8b4b-5b5491d6cc82>
Heinonen, S. (2009). Etätyön kolmas aalto liikkeelle! Tieto&trendit 4–5/2009.
Helminen, V. & M. Ristimäki (2007). Relationships between commuting distance, frequency and telework in Finland. Journal of Transport Geography 15: 5, 331–342.
Hynes, M. (2014). Telework isn't working: a policy review. The Economic and Social Review 45: 4, 579–602.
Keyriläinen, M. (2017). Muuttuva työ vaatii palkansaajilta uusien roolien hallintaa. Tieto&trendit 3/2017. <http://tietotrendit.stat.fi/mag/mag/article/236/#_ga=2.117560713.1035515190.1513091587-749536576.1476255677>
Merisalo, M., Makkonen, T.& T. Inkinen (2013). Creative and knowledge-intensive teleworkers' relation to e-capital in the Helsinki metropolitan area. International Journal of Knowledge-Based Development 4: 3, 204–221.
Merisalo, M. (2016). Electronic capital. Economic and Social Geographies of Digitalization. Department of geosciences and geography A43. Unigrafia, Helsinki.
Mökkibarometri (2016). Saaristoasiain neuvottelukunta Maa‐ ja metsätalousministeriö. <http://valtioneuvosto.fi/documents/1410837/1880296/Mokkibarometri+2016/7b69ab48-5859-4b55-8dc2-5514cdfa6000>.
Sitra (2017). Uusi työ. <https://www.sitra.fi/aiheet/uusi-tyo/#ajankohtaista>.
