Vesijohtoverkosto

Pääkaupunkiseudun vesijohtoverkoston kokonaispituus on noin 2900 kilometriä, josta noin 300 kilometriä on päävesijohtoja, jotka johtavat vettä vesitorneihin ja suuriin kulutuskeskuksiin. Pääjohdoista haarautuvat jakelujohdot, joihin kiinteistöt liittyvät omilla tonttivesijohdoillaan.

Osa tärkeimmistä päävesijohtoyhteyksistä on varmistettu kalliotunneleihin asennetuilla vesijohdoilla. Tunneleissa johtojen kuntoa pystytään seuraamaan säännöllisesti ja ne ovat suojassa routa- ym. rasituksilta. Tunnelit sijaitsevat 30–80 metrin syvyydessä, joten ne eivät haittaa yhteiskunnan normaalitoimintoja tai myöhempää maankäyttöä.

Vedenjakelun varmistamiseksi vesijohtoverkosto on rakennettu rengasmaiseksi. Verkosto on varustettu sulkuventtiilein, joilla putkirikon aiheuttama jakelukatkos saadaan rajatuksi mahdollisimman suppealle alueelle. Vedenjakelujärjestelmän toimintaa seurataan kaukovalvontajärjestelmällä. Vesitornit ja paineenkorotusasemat sekä tärkeimmät venttiiliristikot ovat kauko-ohjauksen piirissä.

HSY Vesi seuraa jakeluverkoston veden laatua säännöllisesti ottamalla vesinäytteitä eri puolilla verkostoa olevista näytteenottopaikoista. HSY Veden käyttölaboratorion lisäksi veden laatua valvovat kaupunkien omat terveydensuojeluviranomaiset.