Veden laatu

HSY:n talousvesi täyttää laadultaan erinomaisesti sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (STMa 461/2000) veden laadulle asetetut laatuvaatimukset ja -suositukset. HSY:n omavalvontanäytteiden lisäksi kunnan terveydensuojeluviranomainen seuraa verkostoveden laatua valvontatutkimusohjelman mukaisesti.

Myös pääkaupunkiseudun vesijohtoverkoston käyttövarmuus on erittäin hyvä. Joskus verkkoa joudutaan sulkemaan paikallisesti esimerkiksi putkistojen uusimisen, vuotokorjausten tai verkostohuuhteluiden vuoksi. Käyttökatkoista pyritään ilmoittamaan aina etukäteen.

Korjaustöiden jälkeen vesijohdoista voi irrota saostumia tai ruostetta, mikä aiheuttaa veden laadun hetkellisiä muutoksia, kuten värivirheitä ja sameutta. Tällaisissa tapauksissa suosittelemme veden juoksutusta, kunnes se on väritöntä ja kirkasta.

Jos havaitset vikaa veden laadussa, juoksuta vettä runsaasti kaikista hanoista noin kymmenen minuuttia ja tarkkaile veden laadun muutoksia.

Mikäli juoksutus ei paranna veden laatua, ota yhteyttä huoltoyhtiöön tai isännöitsijään, joka tutkii millaisena vesi tulee taloon.

Jos koko kiinteistöön tulevassa vedessä on vikaa, ota yhteyttä HSY:n vesihuoltoon.

Laboratorio valvoo veden laatua päivittäin

HSY:n vesihuollon käyttölaboratorio on FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T225.

Laboratoriossa valvotaan raakaveden, vedenpuhdistusprosessin ja laitoksilta lähtevän talousveden laatua. Lisäksi seurataan veden laatua vesijohtoverkostossa.

Vedestä tutkitaan sekä sen mikrobiologinen että fysikaalis-kemiallinen laatu. Analysoinnista vastaa laboratorion asiantunteva henkilökunta. Näytteenottajilla on sertifikaatti pätevyydestä vesi- ja vesistönäytteenottoon.

Käyttölaboratoriossa tehdään vuosittain noin 50 000 analyysia.