Ilmansuojelusuunnitelmat

Polkypyöräilijä kiitää kadulla niin kovaa, että hän kuvassa hieman epätarkka. Pyöräilijan takana  ratikkapysäkki, jonka penkillä istuu ihminen.  Pysäkin molemmin puolin puita. Taustalla rakennusrivistö.

Ilmanlaatua voi parantaa vähentämällä ilmanlaatua heikentäviä päästöjä, vaikuttamalla ilmansaasteiden leviämiseen ja vähentämällä ihmisten altistumista erilaisin keinoin. EU:n ilmanlaatua koskevan lainsäädännön mukaisesti jäsenmaat ovat laatineet kansallisen ilmansuojeluohjelman. Suomen kansallinen ilmansuojeluohjelma 2030 sisältää toimenpiteitä puunpolton, liikenteen ja katupölyn vähentämiseksi.

Jos EU:n asettamat ilmanlaadun raja-arvot ylittyvät jossain kunnassa, kunta on velvollinen laatimaan ilmansuojelusuunnitelman, jonka toimenpiteillä päästään mahdollisimman pian raja-arvon alle. Suomessa tällainen suunnitelma on Helsingin kaupungilla, koska typpidioksidin vuosiraja-arvo on ylittynyt paikoin Helsingin kantakaupungin vilkasliikenteisillä kaduilla. Liikenteen päästöjen vähentämisen lisäksi Helsingin ilmansuojelusuunnitelma vuosille 2017–2024 sisältää toimenpiteitä katupölyn ja puunpolton päästöjen vähentämiseksi. Helsinki raportoi vuosittain suunnitelman toteuttamisesta ympäristöministeriölle ja Uudenmaan ELY-keskukselle. 

EU:n ilmanlaatulainsäädännön mukaan ilmanlaadun äkillisesti heikentyessä kaupunkien on ryhdyttävä toimenpiteisiin ilmanlaadun parantamiseksi ja asukkaiden suojaamiseksi. Pääkaupunkiseudulla on yhteinen ilmanlaadun varautumissuunnitelma tällaisten tilanteiden varalta. Suunnitelmaan sisältyy liikenteenhallintasuunnitelma ilmansaaste-episodeja varten, mutta sitä ei ole pääkaupunkiseudulla koskaan jouduttu ottamaan käyttöön. Ilmanlaadun varautumissuunnitelman seudullisia toimenpiteitä koordinoi Helsingin kaupunki.

Ilmansuojelua edistävät toimenpiteet vähentävät usein myös ilmastonmuutosta aiheuttavia päästöjä. Usein ilmansuojelua edistäviä toimenpiteitä sisältyykin kaupunkien ilmasto-ohjelmiin ja ympäristöohjelmiin sekä strategioihin. Muun muassa vähäpäästöisten ajoneuvojen ja polttoaineiden käyttö sekä kestävien kulkumuotojen edistäminen ja vähäpäästöinen energiantuotanto tuottavat sekä ilmanlaatu- että ilmastohyötyjä. Puunpolton päästöjä pyritään vähentämään erityisesti viestinnän keinoin sekä edistämällä puhtaampien tulisijojen kehittämistä. Katupölyä torjutaan mm. aktiivisella pölynsidonnalla sekä tehokkailla katujen pesumenetelmillä.