Vesihuollon ammattilaiset valmistautuvat kevään tuloon kylmän talven jälkeen 

Poikkeuksellisen kylmä ja luminen talvi kääntyy hiljalleen kevääksi. HSY Veden ammattilaiset odottavat, että lumipeitteen sulaminen ja lämpötilojen äkilliset vaihtelut lisäävät työmäärää verkko-osastolla ja jätevedenpuhdistamoilla.

Routa yltää tällä hetkellä jopa 1,5 metriin. Kuva Tikkurilan Kielotieltä, jossa vesihuoltolinja saneerataan kevään ja kesän aikana. Kuva: Pirjo KivistöVesijohtovuodot johtuvat paitsi kovista pakkasista, myös äkillisistä lämpötilan vaihteluista. Kun pakkanen laskee nopeasti nollaan, ovat vesijohdot lujilla. Routainen maa liikuttelee putkia ja etenkin paikoissa, joissa johdot sijaitsevat raskaasti liikennöidyn tien alla, vesijohtovuotoja sattuu tavallista herkemmin.

HSY Vesi on varautunut mahdolliseen vesijohtovuotosumaan maaliskuussa lisäämällä päivystävien asentajien ja vesihuoltomestareiden määrää.

Tilaustyöyksikön päällikkö Sami Sillstén muistuttaa omakotitaloasujia, että kaikki teknisten tilojen räppänät ja -ovet täytyy pitää lähes kiinni, jotta siellä mahdollisesti sijaitseva vesimittari ei pääse jäätymään. Vesimittari ei kestä pientäkään pakkasta. Pakkasen lisäksi nopeasti lauhtuva keli aiheuttaa jäätymisriskin.

Omalla tontilla sijaitsevia vesijohtojakin voi itse suojella vaurioilta.

”Jos asukas tietää, että kiinteistön vesijohto sijaitsee sellaisessa paikassa, että se saattaa jäätyä, kannattaa lapioida lisää lunta kohtaan, jossa vesijohto kulkee. On myös syytä varmistaa vesijohdon eristys tuulettuvassa alapohjassa”, Sillstén sanoo.

Jos vesijohtovuoto sattuu oman kotitalon kohdalle, on ikävä kyllä varauduttava jopa tuntien odotteluun ennen kuin vedenjakelu saadaan normaaliksi. Routa yltää katujen ja aurattujen piha-alueiden alla jopa 1,5 metriin asti. Vesijohdon korjaaminen on paljon hitaampaa kuin roudattoman maan aikaan.

Jätevedenpuhdistamoilla toivotaan aurinkoista ja kuivaa kevättä

Pääkaupunkiseudun lumimäärä on paikoin pitkälti yli 80 senttimetriä. Viikinmäen ja Suomenojan jätevedenpuhdistamoilla toivotaan kuivaa ja hitaasti lämpenevää kevättä, jotta lumet sulaisivat auringon lämmittäessä hitaasti ja puoliksi ilmaan haihtuen.

”Jos lumet lähtevät runsaiden vesisateiden sulattamina, jätevedenpuhdistamojen kapasiteetit ovat tietysti lujilla”, kertoo prosessipäällikkö Mari Heinonen.

”Kevään sulamisvesien nostamat virtaamat kuuluvat jätevedenpuhdistamoiden kevätarkeen. Nyt lunta vain on normaalia enemmän. Voimme valmistautua runsaisiin jätevesimääriin huolehtimalla, että laitokset ovat hyvässä toimintakunnossa ja kaikki puhdistuslinjat ja pumppaamot toimivat moitteetta."

Laitoksilla ja pumppaamoilla on aina päivystysmiehitys ja laitevikoja päästään korjaamaan tarpeen vaatiessa 24 tuntia vuorokaudessa. Hydraulista lisäkapasiteettia jätevesien varastointiin antavat Viikinmäessä jätevesitunnelit ja Suomenojalla läheinen lammikko.

Viikinmäen ja Suomenojan jätevedenpuhdistamot puhdistavat vuorokaudessa noin 350 000 kuutiometriä jätevettä. Runsaiden sateiden tai sulamisen aikaan jätevesimäärä voi nousta lähes 900 000 kuutioon vuorokaudessa.