HSY Vesi järjestää valokuvauskilpailun teemalla Metropoli ja meri  

HSY Vesi julistaa vesiensuojelun 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kaikille avoimen valokuvauskilpailun, jonka aiheena Metropoli ja meri. Kilpailu jatkuu elokuun loppuun asti, ja parhaista töistä kootaan näyttely Kampin Laiturille. Voittaja palkitaan 4 000 eurolla.

Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla vietetään vesiensuojelun juhlavuotta, sillä on kulunut vuosisata siitä, kun Suomen ensimmäinen jätevedenpuhdistamo aloitti toimintansa Helsingin Alppilassa vuonna 1910.

Vesiensuojelun historia on osa pääkaupunkiseudun muutosta pienkaupungista moderniksi kaupunkikeskittymäksi. Vesikloseteista ja sisäpihojen saostuskaivoista on tultu pitkä matka tämän päivän tehokkaaseen jätevedenpuhdistukseen.

HSY Vesi vastaa yli miljoonan asukkaan vesihuollosta pääkaupunkiseudulla. Se on osa HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymää, joka aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa.

Ykköspalkinto on 4 000 euroa

Kilpailuun osallistutaan joko digi- tai paperikuvilla. Kilpailukuva ei saa olla aikaisemmin julkaistu. Kilpailija voi lähettää enintään kolme kuvaa. Kuvien tulee olla osallistujan itsensä ottamia ja osallistujalla on oltava kuviin täydelliset oikeudet.

Kilpailukuvissa tulee tarkoin huomioida kotirauhan tai yksityisyydensuojaan liittyvät seikat. Mikäli kuvissa on henkilöitä, heiltä on pyydettävä lupa kuvan julkaisuun.

Palkituista ja parhaista kuvista järjestetään näyttely syksyllä Kampin Laiturilla Helsingissä. Voittajat julistetaan ja palkitaan HSY:n järjestämässä juhlaseminaarissa 2. syyskuuta. Valkoisessa Salissa, jossa palkitut teokset ovat myös esillä. Näistä ei makseta erillistä korvausta.

Kuvat tulee lähettää 31.8.2010 mennessä.

Voittajalle maksetaan 4 000 euroa, toiseksi sijoittuneelle 2 000 euroa ja kolmanneksi sijoittuneelle 1 000 euroa. Lisäksi tuomaristo voi jakaa kunniamainintoja hyville teoksille.

Kilpailuun osallistuvat kuvat lähetetään osoitteella:
HSY Vesi
PL 303
00066 HSY

Kuoreen merkintä ”Valokuvakilpailu”

Kuvissa on oltava kuvaajan yhteystiedot (nimi, osoite, puhelinnumero ja kuvan nimi). Digitaaliset kuvat voi lähettää cd- tai dvd-levyllä tai usb-tikulla.

Paperikuvat, CD-levyt ja muut tallennusvälineet palautetaan vain, jos niiden mukana on riittävin postimerkein ja vastaanottajan nimellä ja osoitteella varustettu palautuskuori. Kilpailun järjestäjä sitoutuu käsittelemään kuvia huolellisesti, mutta ei vastaa esimerkiksi postissa tai kuljetuksissa aiheutuneista vahingoista.

Kilpailuun osallistuvalla kuvaajalla on täydet oikeudet kuvaan tai kuviin. HSY Vedellä on oikeus julkaista kuvat tulosten esittelyn yhteydessä asiakaslehdessään ja nettisivuillaan. Palkitut kuvat voidaan julkaista ilman erillistä korvausta myös muissa tiedotusvälineissä. Palkitsemattomia kuvia kilpailun järjestäjä voi käyttää erikseen sovittavaa korvausta vastaan.

Lue lisää juhlavuodesta