HSY:n ilmastotyö

HSY:ssä tehdään työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi yhteisesti hyväksytyn Pääkaupunkiseudun ilmastostrategia 2030:n tavoitteiden saavuttamiseksi. Toiminnan painopisteenä on edistää ja seurata strategian toteutumista sekä raportoida yhteisesti hyväksyttyjen toimien etenemisestä.

HSY seuraa ja raportoi kaupunkien kasvihuonekaasupäästöjen kehitystä sekä ilmastostrategian toteuttamista pääkaupunkiseudulla. Ilmastotyön etenemisestä kerrotaan kaksi kertaa vuodessa julkaistavassa katsauksessa.

Kasvihuonekaasupäästöjen laskentamenetelmiä kehitetään vaikutusten arvioinnin ja tulosten kansainvälisen vertailtavuuden parantamiseksi. HSY osallistuu Euroopan metropolialueiden yhteiseen EUCO2-hankkeeseen, jossa päästöjä vertaillaan 18 kaupunkiseudun kesken.

Ilmastostrategian toteuttamiseksi HSY on käynnistänyt EU:n rahoittaman kolmivuotisen Julia 2030-hankkeen, jonka tavoitteena on mm. vähentää kasvihuonekaasupäästöjä julkisissa hankinnoissa ja julkisten toimitilojen käytössä sekä kehittää jätemäärien ennakointimalleja. Hankkeessa ovat mukana kaikki pääkaupunkiseudun kaupungit sekä Kerava, Kirkkonummi ja Suomen ympäristökeskus. HSY vastaa hankkeen toteuttamisesta ja raportoinnista.

Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen strategian valmistelu on käynnistynyt. Valmistelua tehdään Julia 2030 ja GTK:n koordinoimassa BaltCICA -hankkeissa.

Tammikuussa järjestetään ilmastoseminaari, jossa esitellään uusia tutkimustuloksia ja näkökulmia ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen.

HSY edistää omassa toiminnassaan ilmastostrategian toimeenpanoa muun muassa GreenOffice toiminnalla Pasilan toimipisteessä.

 Oikolinkit

Tutustu Julia 2030-sivustoon
Viimeksi muokattu: