Pölyämistä voi hillitä
HSY mittaa lähes kaikilla mittausasemillaan hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia, jotka kertovat maalis-toukokuussa enimmäkseen katupölyn määrästä ilmassa. Sekä HSY, kaupunkien ympäristökeskukset että katujen kunnossapito seuraavat pitoisuuksia ja ryhtyvät mahdollisuuksien mukaan hillitsemään pölyämistä.
Normaalilla katujen kevätsiivouksella pyritään poistamaan katupöly tienpinnoilta, mutta se ei aina riitä ja sen vuoksi pölyämistä vähennetään kastelemalla katuja laimealla suolaliuoksella (kalsiumkloridilla) pahimpien pölypäivien aikaan. Katupöly ei ole yksin suurten kaupunkien ongelma, vaan korkeita hiukkaspitoisuuksia voi esiintyä myös pienissä kunnissa ja taajamissa.
Katupöly muodostuu talvella...
Kaupunki-ilmassa olevista hengitettävistä hiukkasista (PM10) huomattava osa on peräisin autojen renkaiden alla jauhautuneesta hiekoitushiekasta ja asfaltista. Suuri osa pölystä syntyy siten, että kitka- tai nastarenkaiden ja tien pinnan välissä oleva hiekka kuluttaa asfalttia hiekkapaperin tavoin. Myös nastarenkaiden nastat kuluttavat voimakkaasti asfaltin pintaa. Märällä tienpinnalla renkaiden aiheuttama asfaltin kuluminen on moninkertaista kuivaan verrattuna.
Jalkakäytäviltä ja kevyenliikenteen väyliltä kulkeutuu hiekoittamattomillekin alueille ja ajoväylille hiekkaa ja tämä lisää pölyn muodostumista. Muita katupölyn lähteitä ovat mm. rakennustyömailta kulkeutuva maa-aines, rengas- ja jarrupöly, teiden suolaus sekä kaduilla jauhautuvat kasvintähteet. Myös pienhiukkasia (PM2,5) laskeutuu kaduille ja sekoittuu katupölyyn.
.. ja nousee keväällä ilmaan
Talven aikana syntynyt ja kertynyt katupöly nousee ilmaan keväällä, kun katujen pinnat kuivuvat. Liikennevirta ja tuuli nostavat pölyn tehokkaasti ilmaan kuivalla säällä. Kitkarenkaat nostattavat kaduilla olevaa pölyä voimakkaammin ilmaan kuin nastarenkaat. Suurikokoiset ajoneuvot pölyttävät hiukkasia ilmaan paljon enemmän kuin pienet autot. Ilmanlaatu heikkenee erityisen huonoksi keväisin kuivalla ja tyynellä säällä, kun kevätpuhdistus on vielä kesken.
Keinoja katupölyn vähentämiseen
Asukkaat voivat ehkäistä keväistä pölyämistä omalta osaltaan mm. välttämällä tarpeetonta henkilöauton käyttöä, vaihtamalla kitka- ja nastarenkaat heti sään salliessa kesärenkaisiin ja välttämällä pientareilla ajoa pölyisillä alueilla. Autoilijoiden kannattaa noudattaa ajoneuvojen siirtokehotuskylttejä. Katujen puhdistaminen hidastuu huomattavasti, jos väärin pysäköityjä autoja joudutaan siirtelemään.
Pölyämistä voi ehkäistä ennalta myös siten, että käyttää jalkakäytävien talvikunnossapidossa seulottua ja pestyä karkeaa sepeliä, sillä se pölyää keväällä vähemmän kuin hiekka. Aurausta ja lumenpoistoa tehostamalla voi vähentää hiekoituksen tarvetta talven aikana. Omassa taloyhtiössä voi pyrkiä vaikuttamaan siihen, että talvikunnossapito ja kevätsiivous hoidetaan asianmukaisesti.
Omalta pihalta ja jalkakäytävältä kannattaa siivota hiekat pois heti sääolojen salliessa. Hiekka tulee poistaa kosteana ja lopuksi pinnat voi ruiskuttaa puhtaaksi vedellä. Lehtipuhaltimia ei saa käyttää siivoukseen, sillä ne nostavat pölyn tehokkaasti ilmaan. Hiekoitussepeliä ei tulisi harjata jo puhdistetulle kadulle.
Altistumista voi vähentää
Katupölylle altistumista voi vähentää välttämällä ulkona liikkumista pahimmin pölyävillä alueilla ja vilkkaiden katujen varsilla. Asuntojen ja autojen laadukkaat tuloilmasuodattimet vähentävät tehokkaasti hengitettävän pölyn määrää. Suodattimet tulee huoltaa säännöllisesti. Asuntoja kannattaa tuulettaa harkiten ja autoissa voi laittaa ilmastoinnin sisäkierron päälle pölyisimmillä alueilla. Hiukkasten aiheuttamista terveyshaitoista saa lisätietoja vieressä olevasta linkistä.
Lisää katupölyongelmasta oheisesta oppaasta: Hiukkasia ilmassa (pdf 223 kt)