Vuonna 2009 Tuusulan ilmanlaatu on suurimman osan ajasta (95 % vuoden tunneista) hyvää tai tyydyttävää ilmanlaatuindeksin perusteella arvioituna. Ilmanlaatu oli huono tai erittäin huono yhteensä 57 tuntia vuoden aikana, ja syynä oli useimmiten katupöly. Joulukuussa ilmanlaatu heikkeni lyhytaikaisesti huonoksi typpidioksidin vuoksi heikkotuulisessa nk. inversiotilanteessa, jossa ilmansaasteiden sekoittuminen ja laimeneminen oli heikkoa.
Typpidioksidin ja hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat selvästi raja-arvojen alapuolella. Vuoden 2009 kevätpölykausi oli melko lievä. Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuudelle annettu raja-arvotaso ylittyi Tuusulassa 11 päivänä. Raja-arvo katsotaan kuitenkin ylittyneeksi vasta, jos tällaisia päiviä on vuoden aikana yli 35. Typpidioksidin pitoisuudet eivät ylittäneet myöskään kansallisia ohjearvoja, sen sijaan hengitettäville hiukkasille annettu vuorokausipitoisuuden ohjearvo ylittyi maaliskuussa.
Tuusulassa on mitattu typpidioksidin pitoisuuksia myös suuntaa-antavalla passiivikeräinmenetelmällä kolmessa pisteessä vuosina 2004 – 2010. Pitoisuudet ovat olleet suhteellisen matalia, selvästi alle raja-arvon.
Lisää tietoja tuloksista löydät raportista Ilmanlaatu Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla vuonna 2009.
Taulukoissa 1 - 3 on esitetty Tuusulan mittaustuloksia ja vertailun vuoksi tuloksia myös eräiltä muilta mittausasemilta Uudellamaalla. Tuusula, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Porvoo, Mannerheimintie (Helsinki) sekä Tikkurila (Vantaa) edustavat liikenneympäristöjä, Lohja 1 ja Lohja 2 sekä Kallio (Helsinki) edustavat kaupunkitaustaa, toisin sanoen kaupungin keskustan yleistä ilmanlaatua.
Taulukko 1. Hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien vuosikeskiarvot (µg/m3). Vuosipitoisuuden raja-arvo on 40 µg/m3.

Taulukko 2. Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuuden raja-arvotason ylitysten lukumäärät (kpl/vuosi). Vuorokausiraja-arvo katsotaan ylittyneeksi, jos ylityksiä on 36 tai enemmän.

Taulukko 3. Typpidioksidipitoisuuksien vuosikeskiarvot (µg/m3). Vuosipitoisuuden raja-arvo on 40 µg/m3.
