Kattilalaakso

Espoon Kattilalaaksossa seurataan ilmanlaatua vuoden 2012 ajan. Mittausasema sijaitsee Kattilalaaksonkadun eteläpuolella Veistotiellä, joka on alavaa aluetta. Lähiympäristössä on pientaloasutusta ja alueen kadut ovat vähäliikenteisiä.

Mittauksilla selvitetään ilmanlaatua pientaloalueilla ja miten pienpoltto vaikuttaa ilmanlaatuun. Pientaloalueiden ilmanlaatuun vaikuttavat yleensä tulisijojen käyttö ja katujen pölyäminen. Tulisijojen käyttö on seudulla usein satunnaista lisälämmitystä, mutta koska asuinalueet ovat kaupunkialueilla tiiviitä, voi lähinaapurille koituva savuhaitta olla merkittävä. Paikalliseen ilmanlaatuun vaikuttavat ratkaisevasti maastonmuodot ja sääolot, joiden vuoksi ilmanlaatu voi heiketä paikallisesti ja ajoittain. Kattilalaakso on nimensä mukaisesti laakso, joka heikentää ilman sekoittumista erityisesti pakkasaamuina ja -päivinä.

Kattilalaakson ilmanlaadun mittausaseman tulokset kuvaavat tasoa, jolle ihmiset altistuvat asuessaan Espoon pientaloalueilla. Lähiliikenteellä ei ole merkittävää vaikutusta mittausasemalla mitattuihin pitoisuuksiin, koska kadut ovat etäällä. Vilkkaimmat kadut lähialueella on Kattilalaaksonkatu 70 m mittausasemasta pohjoiseen ja Nöykkiönkatu 300 m itään. Liikennemäärät em. kaduilla ovat 3600 ja 10300 ajoneuvoa vuorokaudessa. Lisäksi Länsiväylä on 1,3 km etäisyydellä etelässä.