Vinkkejä viherpeukalolle

Miten nurmikko tehdään?

Nurmikon perustamiseen parasta aikaa ovat kevät, alkukesä tai syksy, jolloin maaperä on usein märkää tai kosteata sulamisvesien tai sateiden jäljiltä.

Nurmikon voi istuttaa myös keskikesällä, jos huolehdit siitä, ettei nurmikon pohja pääse missään vaiheessa kuivumaan.

1. Kunnosta pohjamaa
Nurmikon perustaminen aloitetaan pohjamaan kunnostuksesta. Pohjamaa kuohkeutetaan ja muotoillaan haluttuun muotoon sekä mahdollisesti salaojitetaan ennen mullan levitystä.

2. Levitä kalkkia
Mikäli pohjamaan pH on alle 5,5, kannattaa sille levittää kalkkia noin 5 kg/10 m2 ja muokata maa noin 20 cm syvyydeltä. Päälle levitettävää multaa ei tarvitse kalkita tai lisälannoittaa, sillä Metsäpirtin nurmikkomulta sisältää kaikki kasvien tarvitsemat ravintoaineet.

3. Tee paksu multakerros
Uutta nurmikkoa perustettaessa multakerroksen tulee olla vähintään 15 cm paksu. Mullan menekin voit laskea kaavalla: nurmikon pinta-ala x multakerroksen paksuus. Esimerkiksi 200 m2 x 0,15 m = 30 m3.

Vanhaa nurmikkoa korjatessa multakerros saa olla ohuempi.

4. Kylvä siemenet
Nurmikkoa perustettaessa on noudatettava siemenpakkauksessa olevia käyttömääriä. Siemenet peitetään kevyesti haravoiden tai sirottelemalla päälle ohut kerros multaa. Siementen on jäätävä noin 1 cm syvyyteen.

5. Jyrää ja kastele
Lopuksi kylvetty nurmikko jyrätään ja kastellaan huolellisesti siten, että koko multakerros kastuu.

Muut istutukset

Koristepensaille ja ryhmäkasveille suositellaan vähintään 25 cm multakerrosta. Isommille puuvartisille pensaille ja puille suositellaan Metsäpirtin multia seostettavaksi ennen istutusta istutuskuopan kaivuusta tulleella maalla noin suhteessa 1:1. 

Tarkemmat ohjeet kasvien istutussyvyyksistä ja multakerroksien paksuuksista saat taimien myyjiltä ja pakkausmerkinnöistä.