Puutarhamullan tuoteseloste
|
Tyyppinimi
|
Kompostimulta
|
|
Kauppanimi
|
Metsäpirtin Puutarhamulta
|
|
Raaka-aineet ja valmistus
|
Jätevesiliete, hevostallien kuivikelanta ja turve sekoitetaan keskenään mahdollisimman hyvin suhteessa 1 tonni jätevesilietettä, 0,5 tonnia hevostallien kuivikelantaa ja 0,3 tonnia turvetta. Seosta kompostoidaan mekaanisesti ilmastamalla niin kauan, että komposti voidaan todeta kypsäksi viranomaisten hyväksymällä testimenetelmällä. Tämän jälkeen
kompostoituun tuotteeseen lisätään yhtä kuutiometriä kohti noin 0,6 tonnia savespitoista hiekkaa raekooltaan 0-4 mm ja noin 15 kg pitkävaikutteista kaliumia sisältävää biotiittijauhetta. Ennen käyttöönottoa tuote seulotaan.
|
|
Käyttötarkoitus
|
Tuote soveltuu sellaisenaan viherrakennus- ja puutarhakäyttöön.
|
|
Käyttöohjeet
|
Pohjamaan kunnostus
Ennen mullan levitystä on huolehdittava riittävästä ojituksesta ja maaston muotoilusta. Mikäli pohjamaan pH on alle 5,5, kannattaa sille levittää kalkkia noin 5 kg/10 m2 ja muokata maa noin 20 cm syvyydeltä. Tuote sisältää myös kaikki tarvittavat sivu- ja hivenravinteet, joten lisälannoitusta ei tarvita.
Käyttömäärät ja levitys
Multakerroksen paksuuden tulee olla nurmikkoa perustettaessa vähintään noin 15 cm, koristepensaille ja ryhmäkasveille noin 25 cm. Isommille puuvartisille pensaille ja puille suositellaan nurmikkomultaa seostettavaksi ennen istutusta istutuskuopan kaivuusta tulleella maalla noin suhteessa 1:1. Nurmikkoalueilla multa levitetään tasaisesti kunnostetun pohjamaan päälle, tasataan ja jyrätään.
Istutus ja kylvö
Pieniä taimia istutettaessa multa tiivistetään juurien ympärille kevyesti käsin. Suurempien pensaiden ja puiden juuret tiivistetään jalalla polkemalla. Istutukset on kasteltava huolellisesti siten, että koko multakerros kastuu.
Nurmikkoa perustettaessa on noudatettava siemenpakkauksissa olevia käyttömääriä. Siemenet peitetään kevyesti haravoiden tai sirottelemalla päälle ohut kerros multaa. Lopuksi kylvetty nurmikko on jyrättävä ja kasteltava huolellisesti siten, että koko multakerros kastuu.
|
|
|
analyysimenetelmä
|
tavoitearvo
|
|
pH
|
SFS-EN 13037
|
6,0
|
|
Johtokyky
|
SFS-EN 13038
|
60 mS/m
|
|
Vesiliukoinen typpi (N)
|
SFS-EN 13652
|
320 mg/l
800 mg/ kg ka
|
|
Liukoinen fosfori (P)
|
SFS-EN 13651
|
30 mg/ l
70 mg/ kg ka
|
|
Liukoinen kalium (K)
|
SFS-EN 13651
|
100 mg/ l
250 mg/kg ka
|
|
Kosteus
|
SFS-EN 13040
|
45%
|
|
Tilavuuspaino
|
SFS-EN 13040 myyntikosteudessa
|
710g/ l
1000 kg/m3
|
|
Orgaaninen aines
|
SFS-EN 13039
|
19% kuiva-aineesta (ka)
|
|
Karkeusaste
|
|
alle 20 mm
|
|
Rikkakasvinsiemenet
|
Tuote sisältää tuulilevitteisiä rikkakasvinsiemeniä.
|
|
|
Haitalliset metallit
|
enimmäispitoisuudet |
yksikkö mg/ kg kuiva-ainetta (ka)
|
| arseeni |
SFS-EN 13650
|
5 |
| elohopea |
SFS-EN 13650 |
0,2 |
| kadmium |
SFS-EN 13650 |
0,3 |
| kromi |
SFS-EN 13650 |
20 |
| kupari |
SFS-EN 13650 |
85 |
| lyijy |
SFS-EN 13650 |
12 |
| nikkeli |
SFS-EN 13650 |
10 |
| sinkki |
SFS-EN 13650 |
150 |
| Alkuperä- ja valmistusmaa |
Suomi
|
|
|
Valmistaja ja myyjä
|
Helsingin seudun ympäristöpalvelut
Vesihuolto
PL 303 (Ilmalankuja 2 A, 00240 Helsinki)
00066 HSY
puhelin (09) 15611 (vaihde) tai mullan
myynti suoraan 050 3365 703 ja 050 3379 442
|
|
Puutarhamullan tuoteselosteen tulostettava versio (pdf, 55 kt).