Vantaan ekotukihenkilöt koolla Ekotuki-iltapäivässä

 
Kuva 1: Ekotukihenkilöt kuuntelivat tarkkaavaisina Tina Kristianssonin puheenvuoroa juuri julkaistun Ympäristön tila Vantaalla -raportin tuloksista.
Perjantaina 20. toukokuuta järjestetty Ekotuki-iltapäivä kokosi lähes neljäkymmentä vantaalaista ekotukihenkilöä yhteen. Tilaisuuden tavoitteena oli jakaa kokemuksia ekotukitoiminnan käynnistymisestä kaupungin eri toimialoilla sekä kuulla ajankohtaista tietoa Vantaan ympäristön tilasta.

Ekotuki-iltapäivän tervetulopuheessa Vantaan ympäristökeskuksen ympäristöpäällikkö Leena Maidell-Münster muistutti ekotukihenkilöitä, että sekä kaupungin poliitikot että johto ovat vahvasti sitoutuneet ekotukitoimintaan. Kaupungin poliittisten puolueiden yhteisen päätöksen mukaisesti ekotukihenkilöitä halutaan kouluttaa kaikkiin kaupungin työyhteisöihin. Kaupungin toimialajohtajista ja eräistä tulosaluejohtajista koostuva ilmastonmuutosjohtoryhmä seuraa koko ajan aktiivisesti ekotukitoiminnan edistymistä. Ilmastonmuutosjohtoryhmä pitää erityisen tärkeänä, että ekotukihenkilöt saavat riittävästi tukea toimintaan.

Iltapäiväkahvien lomassa ekotukihenkilöt saivat myös tietoa ympäristön tilasta, suojelusta sekä kestävän kehityksen työstä Vantaalla. Lisäksi tilaisuudessa esiteltiin Vantaan ekotukitoiminnan käynnistymistä selvitelleen kyselyn tuloksia.

Iltapäivä päättyi vilkkaaseen keskusteluun ekotukitoiminnasta työpaikoilla. Ekotukihenkilöiden kokemukset toiminnan käynnistymisestä ovat olleet pääosin myönteisiä ja ensimmäiset edis-tysaskeleet työyhteisöjen ympäristötietoisuuden ja -vastuullisuuden parantumiseksi on otettu. Ekotukihenkilöt toivat iltapäivän aikana esiin toimintaan liittyneitä onnistumisen hetkiä sekä pohtivat myös vastaan tulleita haasteita. Parhaiten ekotukihenkilöt kokevat onnistuneensa käy-tännön ekotekojen edistämisessä. Monissa ekotukityöyhteisöissä on kiinnitetty erityistä huomiota esimerkiksi jätteiden lajittelun tehostamiseen sekä sähkön ja paperin säästöön. Ekotuki-henkilöiden näkemyksen mukaan suurimpia haasteita työpaikan ympäristöasioiden edistämi-sessä on ajanpuute. Monet iltapäivän osallistujista toivoivatkin, että toimintaan olisi käytettävissä enemmän aikaa.

Kuva 2: Vilkas puheensorina täytti huoneen, kun ekotukihenkilöt jakoivat kokemuksiaan ja keskustelivat ekotukitoiminnan onnistumisista ja kompastuskivistä työpaikoilla.

Teksti ja kuvat: ympäristöasiantuntija Hanne Siikström, Vantaa