| Helsingin seudun ekotukihenkilöt tapasivat mukavissa merkeissä Vanhalla ylioppilastalolla 9.11.2011. Paikalla oli yli 170 ekotukihenkilöä Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Kauniaisista, Kirkkonummelta ja Keravalta.
Tilaisuuden aluksi ekotukihenkilöille puhui Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius. Hän kertoi aikamme ympäristöhaasteista, joita ovat ilmastokriisi, kiihtyvä lajien sukupuutto sekä luonnonvarojen ylikulutus. Suurten haasteiden edessä ei kuitenkaan kannata masentua, vaan vielä on paljon tehtävissä ja hieman aikaakin muuttaa suuntaa. Stranius antoi vinkkejä siitä, millaisia ympäristötekoja itse kukin voi tehdä. Ostosähkön voi vaihtaa Ekoenergiaksi, liikkumisessa suosia julkista liikennettä sekä kävelyä ja pyöräilyä. Ruuan kannattaa olla ilmastoystävällistä kasvisruokaa, ja ylipäätään omaa kulutusta kannattaa miettiä eikä ostaa mitään ellei ole pakko. Päättäjiä tulee kannustaa ottamaan ympäristöasiat huomioon.
Ympäristöhaasteet ovat suuria, mutta onnistumisen elementit ovat olemassa, ja ekotukitoiminnastakin niitä löytyy. Elementit ovat tuttuja myös viime kevään jääkiekon MM-kisoista, erityisesti Mikael Granlundin ilmaveivimaalista. Tarvitaan inspiroiva yksilösuoritus, hyvä jengi, hyvä meininki ja luova yleisö! Onnistumisen elementtien lisäksi Leo Stranius esitteli myös onnistumisen reseptin: tarvitaan 15 % taitoa ja osaamista, 35 % halua ja innostusta, sekä 50 % häpeämätöntä toimintaa ja tekemistä!
Pia Bäckman ja Pirita Kuikka Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta kertoivat Helsingissä tehdyistä ekotukitoiminnan arviointien tuloksista. Bäckman kertoi alustavia tuloksia tutkimuksestaan, jossa hän selvitti onnistumisen kriteerejä ekotukitoiminnassa. Onnistumista mitattiin ekotukihenkilöiden omien kokemusten kautta. Yli 70 % kyselyyn vastanneista ekotukihenkilöistä koki että ekotukitoiminnalla oli ollut konkreettisia vaikutuksia oman työpaikan arkikäytäntöihin. Tärkeimpinä ekotukihenkilön ominaisuuksina ekotukihenkilöt itse pitivät kiinnostusta ympäristöasioita kohtaan, vuorovaikutustaitoja sekä kiinnostusta uuden oppimiseen.
Näille ominaisuuksille olikin käyttöä ekotukitapahtumassa kahvitauon jälkeen, jolloin alkoi varsinainen festariosuus Vanhan ylioppilastalon toisessa kerroksessa. Neljässä teemahuoneessa ekotukihenkilöt pääsivät keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa, pelaamaan pelejä, jakamaan ideoita sekä tutustumaan materiaaleihin. Teemahuoneet olivat Ilmastohuone, Motivointihuone, Jäteteemahuone sekä Energiahuone.
Iltapäivän päätteeksi ekotukihenkilöt kokoontuivat vielä katsomaan hauskan lyhytelokuvan YLE:n energiansäästöviikon vietosta.
Tämän ja aiempien tilaisuuksien materiaaleja löydät Kunnat-sivulta.
|

Ilmastoinfon Eeva Heckwolf esitteli vähähiilisiä ratkaisuja.

Ilmastotohtori Petteri Huuska Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta kertoi ruuan ympäristövaikutuksista ja jakoi ilmastoreseptejä.

HSY:n Jätejamit -tanssipelin avulla ekotukihenkilöt testasivat jätteiden lajittelutaitojaan.

Energia-aiheinen pikagallup.

Niko Torvela Espoon ympäristökeskuksesta oli keskustelemassa energiansäästöstä.

Ilmastopelin pelaamiseen opasti Mia Malin Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta. Peli oli lainassa Espoosta Villa Elfvikin luontotalosta.

Mitä matalampi pino syntyy, sitä viileämmät ovat valinnat ilmaston kannalta.

Ilmastoresepti.

Jätejameissa pistettiin jalalla koreasti.
|