Kauniaisten kaupunki
Kauniainen on yksi pääkaupunkiseudun neljästä kaupungista. Se sijaitsee naapurikaupunkinsa Espoon keskellä 15 km Helsingistä länteen.
Kauniaisten historia alkaa vuodesta 1906, jolloin perustettiin osakeyhtiö, jonka tehtävänä oli huvilatonttien myyminen ensisijaisesti pääkaupunkiseutulaisille. Yleisesti havumetsäalueita ja mäntykankaita pidettiin terveellisenä asuinympäristönä. Niitä Kauniainen pystyi tarjoamaan. Tämän lisäksi alueelta oli suora yhteys pääkaupunkiin Helsinkiin. Rantarata oli avattu liikenteelle vuonna 1903. Vuonna 1920 huvilayhdyskunnasta tuli kauppala ja vuonna 1972 Kauniainen sai kaupunkioikeudet.
Tänään kaupunkikuvalle on luonteenomaista pientalovaltaisuus ja luonnonläheisyys. Kauniainen edustaa nykyaikaista pientä viihtyisää puutarhakaupunkia. Tämän päivän kaupunkisuunnittelu tähtää yllä mainittujen arvojen säilyttämiseen. Kaupungin pinta-ala on 6,0 km2. Kaupungissa on noin 8500 asukasta, joista 57 prosenttia on suomenkielisiä ja 39 prosenttia ruotsinkielisiä.
Työpaikkoja kaupungissa on noin 2400, joista puolet on julkisten ja puolet yksityisten palvelujen piirissä. Kaupan piirissä toimii noin 870 henkilöä. Kauniaisten kaupunki on suurin työnantaja ja sen palveluksessa on lähes 700 henkilöä. Ammatissa toimivan väestön määrä Kauniaisissa on noin 4100 henkilöä.
Kauniaisten painopisteet Julia 2030 -hankkeessa ovat ekotukihenkilöverkoston luominen, toimitilojen energiatehokas käyttö sekä hankintojen ekotehokkuus.
Julia 2030 -hankkeen toteutus Kauniaisissa:
- Kauniaisissa hankkeessa on mukana neljä pilottikiinteistöä, joiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen erityisesti panostetaan ja joiden päästöjä seurataan hankkeessa kehitettävien laskureiden avulla. Tarkoituksena on saada kiinteistön käyttäjät mukaan energiatehokkuuden parantamiseen.
- Koulutetaan ekotukihenkilöitä, jotka ovat avainasemassa työyhteisönsä ympäristöasioiden kehittämisessä ja edistämisessä.
- Otetaan hankinnoissa huomioon ilmastovaikutukset. Apuna käytetään hankkeessa kehitettäviä laskureita.