Espoon kaupunki
Espoo on Suomen toiseksi suurin ja nopeasti kasvava kaupunki. Asukkaita on yli 240 000. Pinta-ala on 528 km2, josta 60 prosenttia on maa-aluetta ja loput vesistöä. Espoolla ei ole yhtä keskustaa, vaan viisi aluekeskusta.
Espoo on tunnettu tieteen, taiteen, talouden ja korkean teknologian kaupunkina. Metropolialueen kaupungiksi Espoossa on rikas ja monimuotoinen luonto eteläosan saaristoineen ja Pohjois-Espoon metsineen.
Espoon painopistealueet Julia 2030-hankkeessa olivat ekotukihenkilöverkoston luominen, toimitilojen energiatehokas käyttö sekä hankintojen ekotehokkuus. Kohderyhmänä oli kaupungin henkilöstö eli noin 14 000 työntekijää.
Julia 2030 - hankkeen toteutus Espoossa
- Kaupungin yksiköihin kaikille toimialoille koulutettiin yhteensä 305 ekotukihenkilöä, jotka ovat avainasemassa työyhteisönsä ympäristöasioiden edistämisessä. Ekotukitoiminnasta innostuivat erityisesti päiväkodit, joihin koulutettiin yli 100 ekotukihenkilöä.
- Kasvihuonekaasupäästöjä seurattiin ilmastolaskurin avulla seitsemässä erityyppisessä pilottikiinteistössä: kahdessa koulussa ja päiväkodissa, uimahallissa, terveysasemalla sekä varikolla. Kiinteistöissä panostettiin erityisesti energiankulutuksen vähentämiseen ja jätteiden lajitteluun kiinteistöjen käyttäjien toimintatapoja parantamalla.
- Hankintojen ilmastovaikutusten huomioimiseksi laadittiin ohjeita, ja kaupungin hankinta-asiantuntijoille järjestettiin koulutusta aiheesta.