Jätteen synnyn ehkäisy
Jätteen synnyn ehkäisy on jätelain jätehierarkiassa määritelty ensisijaiseksi tavoitteeksi. Syntyneet jätteet on pyrittävä hyödyntämään ensin materiaalina ja toissijaisesti energiana. Se osuus jätteestä, jota ei voida hyödyntää, on sijoitettava kaatopaikalla siten, ettei siitä aiheudu haittaa ympäristölle. Kaatopaikoille saa vuonna 2016 sijoittaa biohajoavaa sekajätettä enintään 35 prosenttia vuoden 1994 määrästä.
Vuonna 2002 hyväksyttiin jätteen synnyn ehkäisystrategia, jota rahoitti vuosina 2005–2007 myös EU:n Life-ympäristörahasto. Strategian hankkeissa tehdään ja levitetään malleja ja tietoaineistoja, jotka auttavat vähentämään jätteen syntymistä. Kohderyhminä ovat kotitaloudet, oppilaitokset, päiväkodit, julkishallinto ja yritykset.
HSY on Suomessa ainoa kunnallinen jätehuolto-organisaatio, joka panostaa näin laajasti jätteen synnyn ehkäisyyn. Jätteen synnyn ehkäisyyn liittyvistä jatkotoimenpiteistä päätettiin kesäkuussa 2008, jolloin hyväksyttiin vuosille 2008–10 JESSE-hanke. Hanke toteutetaan saatujen kokemusten pohjalta sekä valmisteilla olevan valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteiden mukaisesti.
Jätteen synnyn ehkäisyssä jäte itsessään ei ole suurin ongelma, vaan se, että yli 90 prosenttia käyttöönotetuista luonnonvaroista muuttuu jätteeksi jo tuotteiden ja ravinnon valmistusprosessien aikana. Huomio tuleekin kiinnittää erityisesti tuotannon ja kulutuksen materiaalitehokkuuteen.