Ympäristökartoitus ja -ohjelmat

Kiinteistökohtaisen jätehuoltosuunnitelman laatiminen auttaa jäteasioiden hallintaa ja tukee kestävän kehityksen opetusta. Oleellista on, että toimitaan jätehuoltomääräysten mukaan. Suunnitelman laatimiseen ei kuitenkaan ole velvoitetta. Suunnitelmaan voi kirjata mm. mahdollisuudet jätteen vähentämiseen, keräysvälineitä koskevat ohjeet ja merkinnät sekä toimet henkilöstön kouluttamiseksi.

Nykytilanteen kartoitus

Jäteseuranta on oleellinen osa kiinteistön ympäristökartoitusta. Sen avulla selviää, mitä jätettä kiinteistöllä syntyy, mihin se päätyy ja missä on parannettavaa.

Apuna voi käyttää esimerkiksi HSY:n jätehuollon tuottamia parhaan käytännön tarkistuslistoja oppilaitoksiin ja päivähoitoon sekä ympäristökartoituslomaketta opiskelijoille. Ympäristökartoitus voi olla osa teemapäivän ohjelmaa. Sen voi sisällyttää esimerkiksi ryhmä- tai parityönä ympäristöasioiden opetukseen.

Ympäristöohjelmat ja -järjestelmät

Jätehuollon järjestäminen koetaan helpoksi ja konkreettiseksi tavaksi toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Jätehuolto on usein osa ympäristöohjelmaa. Esimerkiksi Helsingin kaupunki velvoittaa kaikkia oppilaitoksiaan laatimaan ympäristöohjelman.

Oppilaitoksen tai päiväkodin ympäristöohjelma voi olla kevyt tai hyvin kattava. Malleja on useita. HSY:n jätehuollon Parhaan käytännön mallit soveltuvat hyvin ympäristöohjelman perustaksi. Vihreä Lippu -ohjelmaa ylläpitää Suomen Ympäristökasvatuksen Seura. Ohjelma sisältää jätteiden vähentämisen ja kestävän kulutuksen.

Koulut ja oppilaitokset voivat sitoutua esimerkiksi OKKA-säätiön ylläpitämään ympäristöjärjestelmään. Se on työkalu ympäristöasioiden hallintaan ja kehittämiseen. Järjestelmän myötä voidaan saavuttaa kustannussäästöjä, kohottaa oppilaitoksen imagoa sekä parantaa oman työn laatua. Kriteerit täyttävä oppilaitos voi hakea toiminnalleen ympäristösertifikaattia.

 Oikolinkit

 Muualla verkossa