Terveydenhuollon erityisjätteet

Terveydenhuollon erityisjätteitä ovat muun muassa biologinen jäte, pistävä ja viiltävä jäte, lääkejätteet sekä tartuntavaarallinen jäte. Niitä ei saa laittaa sekajätteen joukkoon.

HSY ottaa vastaan Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksessa kaatopaikkakäsittelyyn soveltuvia terveydenhuollon jätteitä (ei-tunnistettava biologinen jäte, pistävä ja viiltävä jäte). Myös näiden keräämisestä ja kuljettamisesta voi tehdä sopimuksen HSY:n kanssa.

Biologinen jäte

Ei-tunnistettavaa biologista jätettä ovat muun muassa kudoskappaleet sekä havaittavasti veriset tai eritteillä tahriintuneet sidetarvikkeet ja muut hoitovälineet.

  • Biologinen jäte on pakattava tiiviisiin muovisäkkeihin ja säilytettävä jäähdytetyssä varastossa terveysviranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti.
  • Jätteenkuljetusta ja -käsittelyä varten biologinen jäte on pakattava punaiseen tai punaisella teipillä merkittyyn muovisäkkiin, jossa on teksti "Biologinen jäte".
  • Biologinen jäte on hävitettävä joko polttolaitoksessa tai kaatopaikalle hautaamalla.
  • Ns. eettinen, tunnistettava biologinen jäte on aina hävitettävä polttamalla sairaalajätteen tai vaarallisen jätteen eli ongelmajätteen polttolaitoksessa.

Pistävä ja viiltävä jäte

Pistävää ja viiltävää jätettä ovat muun muassa neulat, lansetit, veitsenterät ja niiden kaltaiset terävät esineet.

  • Pistävä ja viiltävä jäte on kerättävä tukeviin läpäisemättömiin muovikanistereihin tai erityisesti tarkoitusta varten valmistettuihin keräysastioihin.
  • Jätteenkuljetusta ja -käsittelyä varten astiat on pakattava punaiseen tai punaisella teipillä merkittyyn muovisäkkiin, jossa on teksti "Pistävä ja viiltävä jäte". Astiat voidaan pakata samaan säkkiin biologisen jätteen kanssa.
  • Pistävä ja viiltävä jäte on hävitettävä joko polttolaitoksessa tai kaatopaikalle hautaamalla.
  • Myös kovettuvaan aineeseen (esim. betoni, kipsi) pakattu pistävä ja viiltävä jäte on toimitettava erityisjätteenä kaatopaikkakäsittelyyn.
  • HSY ottaa vastaan pieniä eriä Kivikon vaarallisten jätteiden vastaanottoasemalla.

Tartuntavaarallinen jäte

Tartuntavaarallista jätettä on eräitä erikseen määriteltyjä tarttuvia tauteja (esimerkiksi verenvuotokuumeet) sairastavien potilaiden hoidossa syntynyt jäte.

  • Tartuntavaarallinen jäte on pakattava kaksinkertaiseen keltaiseen jätepussiin, joka on merkittävä tarralla "Tartuntavaara - Smittofara".
  • HSY ei ota vastaan tartuntavaarallista jätettä. Se on hävitettävä vaarallisen jätteen polttolaitoksessa.

Lääkejäte

  • Käyttämättä jääneet ja vanhentuneet lääkkeet ovat vaarallista jätettä ja ne on hävitettävä vaarallisen jätteen polttolaitoksessa.
  • HSY ottaa vastaan lääkejätteen pieneriä Kivikon vaarallisten jätteiden vastaanottoasemalla.

 Oikolinkit

 Muualla verkossa