Kaatopaikan tavarataivas
– HSY:n jätehuollon valokuvanäyttely

Tervetuloa kurkistamaan Kaatopaikan tavarataivaaseen, HSY:n jätehuollon lainattavaan valokuvanäyttelyyn. Näyttelyn tarkoitus on herättää meidät miettimään omia kulutusvalintojamme ja tuottamamme jätteen määrää.

Kaatopaikalle tulisi päätyä vain sellaisen jätteen, jota ei voida käyttää hyödyksi. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Käyttökelpoiset tuotteet ja kierrätykseen soveltuvat materiaalit joutuvat turhan usein jätteiden joukkoon. Onneksi meillä kaikilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä kaatopaikalla näyttää.

Kaikki näyttelyn valokuvat ovat Espoossa sijaitsevan Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen kaatopaikalta ja ne on ottanut ympäristöinsinööri Nina Kokko.

Näyttelyitä on kaksi, A- ja B-sarja, joista kumpikin sisältää 15 valokuvaa. Kumpikin näyttely on pakattu 40 cm x 40 cm x 70 cm kokoiseen matkakassiin. Paino kasseineen on noin 20 kiloa/näyttely. Kassissa on pyörät ja se on vedettävä, joten näyttelyä pystyy sen painosta huolimatta kuljettamaan helposti.

Näyttely on lainattavissa myös CD-levyllä, suomeksi ja ruotsiksi. Näyttelyä voi esittää datatykillä heijastaen esimerkiksi koulun tai päiväkodin ympäristöpäivässä tai tunnin alustuksena. Voit myös esittää näyttelyn tältä nettisivulta ajastettuna pps-esityksenä (5 Mt).