Nouto-Sortti isoille esineille
Nouto-Sortti on kotitalouksien isojen esineiden noutopalvelu. Sen voi tilata hakemaan tarpeettoman jääkaapin, pakastimen, hellan, sohvan tai muun kodin kalusteen.
Näin Nouto-Sortti toimii:
- Noudon perusmaksuun (60 €) sisältyy korkeintaan kolmen esineen tai yhden sohva- tai ruokailuryhmän kuljetus. Huom. Kirjahyllyn jokainen erillinen osa luokitellaan yhdeksi esineeksi. Jos kirjahylly koostuu esimerkiksi erillisestä, irrallisesta laatikostosta ja hyllyosasta, se lasketaan kahdeksi esineeksi.
- Tavaroiden tulee olla kahden henkilön kannettavissa.
- Tavaroiden tulee olla purettuina ja siirtovalmiina kuljettajien saapuessa. Palvelu ei sisällä purkutyötä.
- Pakkaa likaiset esineet siten, etteivät ne aiheuta riskiä kuljettajille. Esimerkiksi eritteillä tahriintunut patja on pakattava kokonaan suojamuoviin.
- Nouto-Sortti ei kuljeta irrallista remonttijätettä, vaarallisia jätteitä, tavallista kaatopaikkajätettä, yritystoiminnan jätettä eikä muuta sopimattomaksi katsottua jätettä.
HSY:llä on oikeus ohjata tavarat uudelleenkäyttöön tai hyödyntää ne materiaalina. Osa tavarasta päätyy kaatopaikalle.
Hinnat ja maksutavat
Yhden noudon perusmaksu on 60 euroa. Hinta sisältää enintään kolmen esineen kuljetuksen kiinteistön pihalta jätepisteestä tai sisältä kiinteistöstä.
Jos esineitä on enemmän kuin kolme, jokaisesta alkavasta kolmen esineen erästä peritään 30 euron lisämaksu:
- 4–6 esineen kuljetus maksaa 90 euroa
- 7–9 esineen kuljetus maksaa 120 euroa.
Lopullinen hinta määräytyy aina noudon yhteydessä kuljettajan arvion mukaan.
Nouto maksetaan Nouto-Sortin kuljettajalle käteisellä tai pankkikortilla. Omakotitalot, joilla on oma jätehuoltosopimus, voivat lisätä noudon jätehuoltolaskuunsa. Isännöitsijän tilauksesta tehty nouto voidaan lisätä taloyhtiön jätehuoltolaskuun.
Näin tilaat
Tilaa Nouto-Sortti HSY:n asiakaspalvelusta, puh. 09 1561 2110 (arkisin klo 8.30–15.30) tai asiakaspalvelu(at)hsy.fi.
Kuvaa kuljetettavien esineiden määrä ja laatu mahdollisimman tarkasti tilauksesi yhteydessä. Ilmoita kaikki kuljettajien työlle olennainen tieto, kuten ovikoodi sekä tavaroiden sijainti. Kuljettajien saapuessa tavaroiden tulee olla valmiita siirrettäväksi eli etukäteen purettuina.
Noutoja on rajoitettu määrä päivässä. Tilaa nouto viimeistään kaksi vuorokautta ennen toivottua noutopäivää. Jos tarvitset noudon tietylle päivälle, tilaa se hyvissä ajoin. Suosituimpia noutoaikoja voi joutua odottamaan jopa muutaman viikon.
Peruutus on tehtävä viimeistään noutoa edeltävänä päivänä.
Noutoajat
Noudot tehdään alla mainittuina aikoina. Täsmällistä noutoaikaa ei voida luvata, mutta kuljettaja voi tarvittaessa soittaa noin puoli tuntia ennen saapumistaan. Asiakas sitoutuu olemaan noutopaikalla sovittuna ajankohtana.
Päivänoudot klo 8-16
| Ma: |
Helsinki, postinumerot 00370, 00390, 00410–00440, 00540–00990 |
| Ti: |
Vantaa, Espoo, Kauniainen |
| Ke: |
Helsinki, postinumerot 00100–00360, 00380, 00400, 00450–00530 |
| To-pe: |
ei päivänoutoja |
Iltanoudot klo 16-20
| Ti: |
Helsinki ja Vantaa |
| To: |
Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi | |
|