Aineeton ystäväleikki
Tarvitaanko leikkeihin aina leluja ja välineitä? Voiko ystävälle tuottaa hyvän mielen aineettomasti? Tämän leikin tavoitteena on hyvän mielen tuottaminen ja tutustuminen kavereihin. Se tehdään ilman tavaraa ja rahaa.
Tarina erilaisuudesta
Leikki alkaa siten, että lapset virittäytyvät tunnelmaan opettajan kertoman tarinan avulla. Opettaja on huomioinut omassa ryhmässä tapahtuneen ongelmakohdan. Se voi olla tapaus, jossa joku lapsista on nimitellyt toista lasta tai jotain lasta on kiusattu tai syrjitty.
Opettaja kertoo tarinan ihmisten erilaisuudesta ja siitä, miten eri tavoilla ihmiset toimivat. Tarina on sadunomainen tai konkreettinen. Tarinan ideana on, että joku on aiheuttanut toiselle pahan mielen ja koittaa hyvittää sen tekemällä toiselle hyvän mielen. Tarinassa korostuu hyvän mielen saavuttaminen ilman tavaroita aineettomalla tavalla (kuten tarinassa ”Hölmöläisperhe ostohuumassa”).
Parityöskentelyä
Kun tarina on kerrottu, opettaja jakaa lapset pareiksi. Pareiksi jakaantuminen tapahtuu esimerkiksi lasten vaatteiden (sukkien, paitojen, housujen jne.) värin mukaan.
Lapset voidaan jakaa pareiksi myös siten, että kaksi toisilleen vierasta lasta tutustuu toisiinsa. Lapset, jotka eivät ole erityisen hyviä ystäviä keskenään, tutustuvat toisiinsa leikin avulla.
Leikkiin sisältyy ongelmanratkaisua: lasten tehtävänä on miettiä, kuinka toiselle saadaan hyvä mieli. Lapset valitsevat parinsa kanssa jonkin alla olevista vaihtoehdoista:
- sokkokuljetus siten, että lapset ohjaavat toisiaan vuorollaan
- toisen hierominen (kannattaa huomioida eri uskontojen tavat)
- kuvan piirtäminen selkään
- kauniiden asioiden sanominen, esim. keksimällä jotakin kivaa kaverista ja sanomalla se hänelle itselleen
- kaverin auttaminen: lapset keksivät itse miten tai missä kaveria voi auttaa.
Lopuksi keskustellaan siitä, miltä leikki tuntui. Pohditaan erityisesti sitä, voiko toiselle tuottaa hyvän mielen ilman tavaraa.