Kasvisröstipihvit

Nahistuneen porkkanan ja elämäänsä kyllästyneen perunan paremmat päivät! Pihveihin käyvät myös kypsät kasvikset, jolloin niitä ei tarvitse enää esikeittää. Pihveistä voi tehdä minkä kokoisia tahansa, mutta etenkin lapset tykkäävät minipihveistä tuore-/sulatejuustolla tai terveellisemmin raejuustolla voideltuna. Tähän voi käyttää mitä tahansa kasviksia, kokeile vaikkapa tomaattia (kaltattu ja siemenet poistettu) sekä munakoisoa perunan ja sipulin kumppanina.

4 annosta

  • 450 g perunaa
  • 2 keskikokoista porkkanaa
  • 250 g palsternakkaa tai lanttua
  • 250 g kesäkurpitsaa
  • 4 kevätsipulia (tai 1 sipuli)
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 1 kananmuna
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • suolaa, mustapippuria tai muita mausteita maun mukaan

Ohjeet:
Kuori ja puolita perunat, kuori tarvittaessa ja halkaise porkkana pituussuuntaan kahtia. Paloittele palsternakka tai lanttu isohkoiksi paloiksi. Keitä raakoja kasviksia 10 minuuttia ja anna jäähtyä.

Raasta keitetyt kasvikset ja kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi, lisää joukkoon pilkottu (kevät)sipuli. Sekoita kananmuna rakenne rikki ja lisää muna, jauhot sekä suola ja mahdolliset mausteet joukkoon.

Kuumenna paistin- tai lettupannu, lisää hieman öljyä. Annostele pihviseosta pannulle, tasoita paistinlastalla. Paista kullankeltaiseksi molemmilta puolilta, noin 3-4 minuuttia/puoli paksuudesta riippuen.