Kaasuvoimala on Energiateollisuus ry:n vuoden 2010 ilmastoteko 

Energiateollisuus ry on myöntänyt HSY:n Ämmässuon kaasuvoimalalle tunnustuspalkinnon vuoden 2010 ilmastotekona. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa. Palkitun hankkeen valitsi Energiateollisuuden perustama Kestävän kehityksen foorumi, joka koostuu asiantuntijoiden lisäksi myös muiden sidosryhmien edustajista.

Perusteluissaan Kestävän kehityksen foorumi toteaa, että kaatopaikkakaasuja hyödyntävä kaasuvoimala on malliesimerkki kokonaisvaltaisesta jätteen energiasisällön hyödyntämisestä ja hajautetusta energiantuotannosta. Hanke vähentää hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen päästöjä taloudellisesti kestävällä ja energiatehokkaalla tavalla. HSY:n hanke osoittaa, miten sinnikkäällä ja pitkäjänteisellä työllä saavutetaan tuloksia.

Palkinnon luovutti Kestävän kehityksen foorumin puheenjohtajana toimiva ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka Energiateollisuus ry:n syysseminaarin yhteydessä 18.11.

Kaatopaikkakaasusta sähköä ja lämpöä

Espoossa Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen alueella sijaitseva kaasuvoimala pystyy hyödyntämään kaiken vanhalla ja uudella kaatopaikalla kerättävän kaatopaikkakaasun.  Voimala tuottaa sähköä 15 megawatin teholla. Lisäksi se tuottaa lämpöä lähinnä Ämmässuon alueen omaan käyttöön.

Kaatopaikkakaasua syntyy jätteen hajotessa hapettomissa oloissa. Kaasu sisältää metaania, hiilidioksidia ja vesihöyryä sekä pieniä määriä hajua aiheuttavia rikkiyhdisteitä. Kaatopaikkakaasun sisältämä metaani on voimakas kasvihuonekaasu.

Kaatopaikkakaasun kerääminen aloitettiin jätteenkäsittelykeskuksessa jo vuonna 1996. Kaasunkeräyksen ansiosta kaatopaikkakaasun haitat ilmakehälle saadaan poistettua lähes kokonaan.  Vuodesta 2004 kaatopaikkakaasua on toimitettu hyödynnettäväksi, mutta sitä oli mahdollista käyttää vain osan vuotta kaukolämmön tuotantoon.

Lisätietoja:
HSY Jätehuollon toimialajohtaja Petri Kouvo, puh. 040 868 1048, petri.kouvo(at)hsy.fi
www.hsy.fi